Valikko

Hintojen lasku jakaa kampaamoyrittäjät

Parturi- ja kampaamoyrittäjät ovat eri mieltä siitä, pitääkö arvonlisäveron alennus siirtää hintoihin vai käyttää oman kannattavuuden parantamiseen.
Tamperelaisessa parturi-kampaamossa näki tällä viikolla, että asiakkaat varautuvat hintojen laskuun. Varauskirjassa oli paljon tyhjiä aikoja.

– Joulun välipäivät ovat meillä normaalisti hiljaisia, mutta nyt on tavallista hiljaisempaa, vaikka uusivuosikin on tulossa, parturimestari Ari Sandberg katselee varauksia.

Parturi-kampaamoissa työn arvonlisävero putoaa ensi vuonna 22 prosentista kahdeksaan prosenttiin.

Sandberg aikoo siirtää verottajalta säästyvän osuuden suurelta osin kuluttajahintoihin. Sadan euron kampaamolaskussa alennus tekee kymmenisen euroa.

Alan etujärjestössä, Suomen Hiusyrittäjissä, päättelyketju kulkee niin, että kun hinnat laskevat, ihmiset innostuvat käyttämään enemmän parturi- ja kampaamopalveluja. Kun palvelujen kysyntä kasvaa, kampaamot palkkaavat lisää työntekijöitä.

Hiusalalla on myös yrittäjiä, joiden mielestä nykyinen arvonlisäverokeskustelu on mennyt hakoteilleen.

Alan etujärjestö puhuu liiaksi kuluttajahintojen laskusta, kun sen pitäisi miettiä yleistä kannattavuuden parantamista.

Halvemmat hinnat voivat kyllä tuoda kampaamoihin lisää asiakkaita, mutta kysynnän kasvu ei paranna käsityövaltaisen alan kannattavuutta. Yksi työntekijä voi tehdä vain yhtä työtä kerrallaan.

Tukkuportaan maksut, vuokrat ja muut kulut säilyvät ensi vuonna ennallaan. Vain työssä verottajan osuus vähenee.

Hiusalan yrittäjät toivovat, että edullisempi arvonlisävero kitkisi pimeää työvoimaa.

– Harmaan talouden osuus voi olla parikymmentä prosenttia. Toivottavasti veromuutos johtaa siihen, ettei moni ota harmaan talouden riskiä. Toivottavasti myös työpaikkoja tulee lisää, helsinkiläisen Point-ketjun toimitusjohtaja Pirjo Honkanen sanoo.

Harmaa talous yleistyi alalla 90-luvun puolivälissä, kun keskellä syvintä lamaa valtiovalta iski palveluihin 22 prosentin arvonlisäveron.

Lue koko juttu torstain Taloussanomat-lehdestä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    10. 10

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    7. 7

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    8. 8

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    9. 9

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    10. 10

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää