Kirja kurkistaa tulevaisuuden antiikkiin

Juuri ilmestynyt teos Suomen antiikkiesineet kattaa niin jugend-huonekalut, funktionalismin, art decon kuin modernismin aikakauden Alvar Aallosta Yrjö Kukkapuroon. Lukijan se vie matkalle myös tulevaisuuden antiikkiesineiden maailmaan.
Juuri ilmestynyt teos Jugendista modernismiin kertoo 1900-luvun tyyleistä 1970-luvulle asti. Ajanjaksoon sisältyy kolme selkeää tyylikautta. Vuosisadan alussa nousi esiin jugend, ensimmäisen maailmansodan jälkeen klassismin myötä art deco ja funktionalismi sekä toisen maailmansodan jälkeen modernismi.

– Kirjasarjan viimeinen osa on erityisen laaja. Siinä on ollut toimituskunnalla hurja työ miettiä, mitä kirjaan otetaan ja mitä siitä jätetään pois. 1900-luvun esinemateriaali on niin runsasta, että rajaaminen on ollut vaikeaa, kertoo kirjasarjan päätoimittaja, museonjohtaja Paavo Kokki.

Kirja selvittää myös sitä,  kuinka jugendin ja muut tyylit voi tunnistaa,

– Jugendin kausi 1900-luvun vaihteessa oli lyhyt, mutta intensiivinen. Silloin saatiin aikaan paljon, sillä ihmisillä oli halu näyttää, mihin pieni kansakunta pystyy. Suomalaisessa jugendissa korostui kansallisromanttinen painotus, selvittää Kokki.

– Jugend on kuitenkin saanut omia piirteitään joka maissa. Ruotsissa se sai vaikutteita kustavilaisesta ajasta, Ranskassa Ludvig IV ajan rokokoosta ja Englannissa keskiajasta.

Nopeasti leimahtanut jugend-innostus sammui myös suhteellisen nopeasti, ja jugend-huonekaluja vietiin jopa kaatopaikalle tai hakattiin polttopuuksi.

Uusia näkökulmia kirja avaa kertoessaan keramiikan arkiestetiikasta ja Hackmanin aterimista tai modernista muovista, kuten Sarviksen astioista. Monia lukijoita kiinnostavat varmaan myös artikkelit tulevaisuuden antiikista ja antiikkiesineiden keräilystä.

Minkälaiset esineet ovat tulevaisuuden antiikkia? Tässä ratkaisevat muoto ja laatu. Hyvin tehty säilyy ja uniikki on aina arvokkaampaa kuin sarjatuotanto. Esine on hyvä, jos se henkii tietynlaista ajattomuutta.

Viime vuosina on syntynyt uudentyyppisiä antiikkiliikkeitä, jotka ovat keskittyneet moderniin esineistöön.

Suomalaisen lasitaiteen saavutukset tunnetaan, mutta suosittuja ovat myös modernit valaisimet ja 1960–1970-luvun muoviesineet.

Jugendista modernismiin on upea lähdeteos niin alan harrastajalle kuin asiantuntijalle. Kirjassa on panostettu myös näyttäviin ja informatiivisiin kuviin ja piirroksiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    2. 2

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    3. 3

      Verottaja töppäsi – liikkeellä aiheettomia karhukirjeitä

    4. 4

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    5. 5

      Sähkön säästämistä varten tehtiin ”peli” – 80 % vähensi kulutusta

    6. 6

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    7. 7

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    8. 8

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    9. 9

      8 kk Brexit-äänestyksestä: talous huolettaa brittejä enemmän kuin maahanmuutto

    10. 10

      Go! Aviation asetettiin konkurssiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    5. 5

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    6. 6

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    7. 7

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    8. 8

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    9. 9

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    10. 10

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää