Valikko

Valtio etsii miljardisalkulleen johtajaa

Nykyisen hallituksen viimeisiä tärkeitä päätöksiä on uuden omistajaohjausyksikön johtajan valinta.
Uuden omistajaohjausyksikön johtajan vastuulla on valtion 25 miljardin euron arvoinen osakesalkku.

Hallituspuolueiden mukaan johtajan valinta on puhdas henkilökysymys. Puolueet eivät ole tehneet viran täytöstä poliittista sopimusta.

Sosiaalidemokraatit ovat viran valmistelussa vahvoilla. Valtioneuvostossa asian esittelee valtiovarainministeri Eero Heinäluoma.

– Henkilökysymyksestä ei ole ollut keskusteluja. Ministeri Heinäluoma esittelee asian, mutta on hän esittänyt virkoihin keskustalaisiakin, sosiaalidemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman sanoo.

Valtion uusi omistajaohjausyksikkö toimii valtiovarainministeriön alaisuudessa. Yksikköön on keskitetty valtion omistuksen hoito. Aiemmin valtio hoiti pörssilistattuja yrityksiä kolmessa ministeriössä.

Virka kiinnostaa kauppa- ja teollisuusministeriön johtajaa Markku Tapiota. Hän toimii valtion omistajaohjauksen johtoryhmän puheenjohtajana.

– Kyllä olen ajatellut hakea virkaa, Tapio kertoo.

Viran hakuaika päättyy tammikuun lopussa. Johtajan palkka on 7 500–10 000 euroa kuukaudessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    2. 2

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    3. 3

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    4. 4

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    7. 7

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    8. 8

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    9. 9

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    10. 10

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    6. 6

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    7. 7

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    8. 8

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    9. 9

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    10. 10

      Vastike vain 1 euron – tällaisessa taloyhtiössä se on mahdollista

    11. Näytä lisää