Valikko

Helsingin kaupunginorkesteri on monen kummi

Tämä teki vaikutuksen Sanoma Magazines Finlandin mediamyynnin johtajaan Clarisse Berggårdhiin.


Kerro esimerkki onnistuneesta markkinointiteosta. Kuka sen teki? Missä? Milloin?

Vuonna 2000 syntyi 6 282 uutta helsinkiläistä. Tyttäreni on yksi heistä. Hieman myöhemmin hän rupesi saamaan omaa postia. Lähettäjä oli Helsingin kaupunginorkesteri, joka oli päättänyt kutsua kaikki tasavuonna syntyneet helsinkiläiset "kummilapsikseen". Jos vanhemmilla ei ollut mitään asiaa vastaan, oli luvassa ilmainen CD-levy ja ennen kaikkea vuosittaisia konsertteja Finlandia-talossa – tavanomaista suoramainontaa unohtamatta.

Sittemmin lapset ovat päässeet soittamaan sinfoniaorkesterin muusikoiden joukkoon konserttisalin lavalle ja tehneet itse musiikkia Sibelius-Akatemian opiskelijoiden ohjaamina. Konsertit on juontanut YLE TV2:n Huvitutti-ohjelmasta tuttu pirtsakka esilaulattaja Satu Sopanen, ja kapellimestareina on nähty ainakin Leif Segerstam, Okko Kamu ja John Storgårds.

Aina on opittu jotain uutta musiikista, sinfoniaorkesterista ja sen soittimista. Mutta kaikkein parasta on ollut kuunnella yhdessä hyväntuulista, kaunista musiikkia. Ja lopuksi on aina vedetty yhteen ääneen Georg Malmstenin tuttu Liikennelaulu.

Miksi tämä markkinointiteko on edelleen mielessäsi?

Konsertin jälkeen täysi Finlandia-talo on tyhjentynyt tyytyväisistä helsinkiläisistä veronmaksajista - nykyisistä ja tulevista. Mikä olisi sen parempaa julkisen palvelun mielikuvamarkkinointia? Se muistuttaa vuosi vuodelta minua – ja tytärtäni – mukavalla tavalla Helsingin kaupunginorkesterista.

Lisäksi tämän markkinointiteon ajallinen ulottuvuus on poikkeuksellisen monisuuntainen. Aina ei konserttiaikataulu ole tyttäreni vanhemmille sopinut. Silloin Helsingin kaupunginorkesterin hyväntuulisesta markkinoinnista ovat päässeet nauttimaan ukit ja mummitkin. Orkesterin muun tarjonnan korkeakulttuuriseksi mielletty kynnys on kerta kerralta käynyt matalammaksi kolmea eri sukupolvea edustaville kuluttajille.

Ja mikä nerokkainta: markkinoinnin tuloksellisuutta on tulevaisuudessa mahdollista tutkia täsmällisesti, kun se on kohdennettu samanaikaisesti sekä kattavaan että tarkkarajaiseen kohorttiin.

Muistakaa nyt ihmeessä siellä Helsingin kaupunginorkesterin markkinointiosastolla toteuttaa 2030-luvulla tutkimus, joka osoittaa vuonna 2000 syntyneiden helsinkiläisten epäsuhtaisen korkean osuuden klassisen musiikin kuluttajina.

Mainitse muita onnistumisia.

Sijoituspalvelukonserni FIMin nenäkampanjalla on hyvä vainu.

Markkinointiteko

Markkinointeko-palsta nostaa esiin onnistumisia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    2. 2

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    3. 3

      Sähköinen postilaatikko kerää kritiikkiä: ”Pitää olla mahdollisuus asioida miten parhaiten sopii”

    4. 4

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Paperiosakkeet hukassa? Sampo antoi lisäaikaa

    7. 7

      IMF huolissaan: Velkaantuminen lisännyt kotitalouksien haavoittuvuutta

    8. 8

      Nobel-voittaja Hart: Trumpin talouspolitiikka uhka USA:n ja maailman taloudelle

    9. 9

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    10. 10

      Venäjä yksityistää liki viidenneksen Rosneftista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    7. 7

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    8. 8

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    6. 6

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää