Eläkekurjuudella uhkailu ärsyttää Antti Tanskasta

OP-ryhmän vuodenvaihteessa eläkkeelle jäänyttä pääjohtajaa Antti Tanskasta kismittää turha uhkakuvien maalailu Suomen tulevaisuudesta. Varsinkin keskustelu väestön vanhenemiseen liittyvistä uhkista on hänen mielestään turhan negatiivista.


Antti Tanskanen uskoo, että monet ihmiset ovat saaneet julkisesta keskustelusta käsityksen, että suomalaiset vanhukset elävät tulevaisuudessa huonommin kuin nykyään.

– Minä olen ihan varma, että näin ei ole. Minusta keskustelussa ei tule lainkaan esille, että tulevat eläkeläiset elävät paremmin kuin tämän päivän eläkeläiset.

Tanskanen myöntää, että vaikeutena asiassa on kuitenkin se, että aktiiviväestön ja passiiviväestön välille voi tulevaisuudessa syntyä jännite.

– Tulevaisuudessa eläkkeiden ja palkkojen erot ovat suuremmat kuin tänä päivänä, mutta toisaalta eläkeläisillä on nykyistä enemmän varallisuutta.

Uhkapuheet Suomen talouden tulevaisuudesta ovat nekin Tanskasen mukaan liioiteltuja.

– Koko Suomen itsenäisyyden aikaa on leimannut voimakas talouskasvu, en minä näe sille mitään loppumispaineita. Minun mielestäni meillä liikaakin korostetaan näitä uhkakuvia.

–Minua kiusaa tällaisessa yleisessä keskustelussa, kun ihmiset  haluavat hirveästi varoitella kaikenlaisista vaaroista, jotta saisivat aikaan muutoksia. Toki muutoksia pitää saada aikaan, mutta pitääkö keskustelua käydä koko ajan negatiivisesta näkökulmasta, toteaa Tanskanen.

Tanskasen mukaan Suomen historia osoittaa, että pahoistakin takaiskuista huolimatta, kuten vaikkapa 90-luvun lamasta, asiat menevät parempaan suuntaan.

Pankinjohtajana Tanskanen on ollut tunnettu halukkuudestaan keskustella ajankohtaisista talouspoliittisista aiheista. Hän on koulutukseltaan taloustieteiden tohtori ja vaikutti ennen 1997 alkanutta OP-ryhmän pääjohtajuuttaan akateemisessa maailmassa: Ensin kansantaloustieteen professorina, sitten yliopiston rehtorina ja lopuksi Suomen Akatemian pääjohtajana.

Eläkepäivilleen Tanskasella ei sanojensa mukaan ole mitään tiettyjä suunnitelmia, mutta aivan toimettomanakaan hän ei saa istua.

Tanskanen valittiin nimittäin joulukuussa eduskunnan uuden Ulkopoliittisen instituutin hallitukseen ja viime viikolla instituutin hallitus nimitti hänet puheenjohtajakseen.

Tanskanen kertoo istuneensa myös kolme vuotta Kansallisoopperan hallituksessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    3. 3

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    4. 4

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    5. 5

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    6. 6

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    7. 7

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    8. 8

      Markkinoiden Ranska-hermoilu helpotti hieman

    9. 9

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    10. 10

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    2. 2

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    3. 3

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    4. 4

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    5. 5

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    6. 6

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    7. 7

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    8. 8

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    9. 9

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää