Valikko

Perloksen tulos yli 30 miljoonaa tappiolle

Perloksen tulos sukelsi dramaattisesti viime vuonna. Tulos pysyy huonona myös tämän vuoden alkupuolella.
Kännykänosien valmistajan Perloksen koko viime vuoden liiketulos oli 32–33 miljoonaa euroa tappiollinen ja loka-joulukuun liiketulos 3–4 miljoonaa euroa tappiollinen.

Liiketulos sisältää BenQ Mobilen myyntisaataviin ja
varastoon, Perloksen Suomen ja USA:n toimintojen
rationalisointiin sekä Terveydenhuolto-liiketoiminnan
myyntiin liittyviä kertaluonteisia kustannuksia yhteensä
43,6 miljoonaa euroa.

Ennakkotietojen mukaan jatkuvien liiketoimintojen
liiketulos ennen kertaluonteisia eriä viime vuonna oli 11–
12 miljoonaa euroa. Toissa vuonna se oli 21,2 miljoonaa euroa.

Tänään käynnistettävän tulosparannusohjelman takia Perlos odottaa jatkuvien toimintojen koko tämän vuoden
liiketuloksen ennen kertaluonteisia eriä olevan
merkittävästi parempi kuin vuonna 2006.

Yhtiö odottaa toimenpiteiden parantavan tulosta toisen vuosipuoliskon aikana. Perlos ennakoi, että alkuvuoden kannattavuus on kuitenkin vielä heikko. Ensimmäisen neljänneksen liiketulos ennen kertaluonteisia eriä on yhtiön mukaan tappiollinen.

Perloksen jatkuvien liiketoimintojen vuoden 2006 liikevaihto oli ennakkotietojen mukaan noin 674 miljoonaa euroa. Toissa vuonna se oli 614 miljoonaa euroa.

Viimeisen vuosineljänneksen lopulla palvelujen
kysyntä kuitenkin pieneni ja loka–joulukuun
liikevaihto jäi noin 144 miljoonaan euroon, kun vuotta aiemmin se oli 200,5 miljoonaa euroa.

Koko vuoden iikevaihto jää näillä näkymin noin neljänneksen pienemmäksi kuin vuonna 2006. Tammi-maaliskuun liikevaihdon ennakoidaan pienenevän noin kolmanneksen vuotta aiemmasta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    2. 2

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    3. 3

      Toimeentulotuki siirtyy Kelalle – hälveneekö häpeä?

    4. 4

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    5. 5

      Ekonomisti: EKP:n kaksijakoinen päätös viestii suunnan kääntymisestä

    6. 6

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    7. 7

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    8. 8

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    9. 9

      Piilotteli miljoonia ja vaati rangaistuksia veronkierrosta – Ranskan entinen budjettiministeri vankilaan

    10. 10

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    4. 4

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    5. 5

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    6. 6

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    7. 7

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    8. 8

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    9. 9

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    10. 10

      Sähköinen postilaatikko kerää kritiikkiä: ”Pitää olla mahdollisuus asioida miten parhaiten sopii”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää