Valikko

Kommentti: Perloksen vaikea yhtälö

Matkapuhelimien muoviosia valmistavan Perloksen valtavat irtisanomiset ja tulosvaroitus eivät tulleet yllätyksenä. Yhtiöllä on ollut vaikeuksia pitkään.
Syyskuussa yhtiö antoi tulosvaroituksen, marraskuussa vaihtui Nokia-asiakkuudesta vastaava johtaja. Pari viikkoa myöhemmin toimitusjohtaja Isto Hantila sai lähteä.

Nykyisen toimitusjohtajan Matti Virtasen tehtäväksi annettiin Perloksen saneeraaminen. Nokia on vähentänyt tilauksia Perlokselta, koska matkapuhelinmyynnin kovin kasvu on nyt Aasiassa. Muoviosien tai valmiiden kännyköiden kuljettamisessa Suomesta toiselle puolelle maailmaa ei ole kovin paljon järkeä.

Nokian matkapuhelimia myytiin heinä–syyskuussa Aasian ja Tyynenmeren alueella 66 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten samalla ajanjaksolla.

Kiinassa kännyköiden kappalemääräinen myynti kasvoi 62 prosenttia.

Perlos on todennäköisesti menettänyt Nokian tilauksia ainakin taiwanilaiselle Foxconnille, joka osti vuonna 2003 Perloksen suomalaisen kilpailijan Eimon. Saatuaan yhtiön hallintaansa Foxconn lopetti Eimon toiminnan Suomessa.

Perlos on ajautunut hyvin vaikeaan tilanteeseen. Se voi selviytyä siitä vain lisäämällä tuotantoaan alueilla, joissa matkapuhelimien myynti kasvaa eniten. Tai sitten pitää harkita uusille toimialoille pyrkimistä. Terveydenhuoltoliiketoimintansa yhtiö myi jo kesällä.

Nokia pystyy valtavilla tilausmäärillään pakottamaan alihankkijansa ja sopimusvalmistajansa pudottamaan hintojaan. Nokian sopimusvalmistaja Elcoteq on antanut syksyn aikana jo kaksi tulosvaroitusta, jotka johtuivat pääasiassa Nokian tilausten hiipumisesta.

Nokian matkapuhelimien valmistuksesta 20 prosenttia on ulkoistettu sopimusvalmistajille.

Työntekijöiden irtisanominen on helpoin tapa kaunistaa yhtiön tuloslukuja. Joskus se voi olla myös ainoa tapa pelastaa vaikeuksissa oleva liiketoiminta.

Usein yhtiöillä voisi olla muitakin vaihtoehtoja kuin massairtisanomiset, mutta niistä eivät saneeraajat ole kiinnostuneita.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    2. 2

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    5. 5

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    10. 10

      Näkökulma: Italian uhkapeli voi sytyttää uuden eurokriisin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    5. 5

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    6. 6

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää