TeliaSoneran hallitusremontille siunaus

Teleoperaattori TeliaSonera saa uuden hallituksen. Ylimääräinen yhtiökokous päätti hallitusremontista Tukholmassa keskiviikkona. Paikat se jakoi joulukuisen ehdotuksen mukaisesti.


Tietoliikenne ja elektroniikkaTietoliikenne ja elektroniikka uusina jäseninä suomalaisen Aspocompin toimitusjohtaja Maija-Liisa Friman, Nordean väistyvä konsernijohtaja Lars G Nordström, terveydenhuoltoalan laitteita valmistavan Gambron neuvonantaja ja hallitusammattilainen Jon Risfelt sekä hallitusammattilainen Conny Karlsson.

Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Tom von Weymarn. Vanhoista jäsenistä jatkavat lisäksi entinen taloustoimittaja, nykyinen hallitusammattilainen Caroline Sundewall sekä Huhtamäen entinen toimitusjohtaja Timo Peltola.

Suomalaisjäsenistä hallituksesta jäi pois Svenska Handelshögskolanin rahoituksen professori Eva Liljeblom. Suomalaisedustajien määrä säilyi kuitenkin ennallaan, sillä Liljeblomin tilalle tuli Friman.

Hallitusremontissa yhtiökokouksen valitsemien hallitusjäsenten määrä putosi seitsemään nykyisestä kahdeksasta.

Hallituksessa on lisäksi kolme henkilöstön edustajaa Ruotsin toiminnoista.

TeliaSonera ilmoitti yllättäen joulukuussa uusivansa hallituksensa kesken meneillään olevan hallituskauden. Remontin taustalla on hallitusvallan vaihtuminen viime syksynä Ruotsissa.

Tarkoituksena on, että hallituksen jäsenet valitaan vielä uudelleen varsinaisessa yhtiökokouksessa 24. huhtikuuta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      Kohu jäädytti palkkioiden nousun isoissa valtionyhtiöissä – ”Ihan poliittinen kysymys”

    4. 4

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    5. 5

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    6. 6

      Kokoomus haluaa uudistaa perhevapaita – ja poistaa poliitikkoja koskevan epäkohdan

    7. 7

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    8. 8

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    9. 9

      Miljardööri Warren Buffett tuplasi Apple-omistuksensa

    10. 10

      Ekonomisti: Suomen talouskasvu tarvitsee maahanmuuttajia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    5. 5

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    6. 6

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    7. 7

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    8. 8

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    9. 9

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    10. 10

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää