Huono johtajuus vie isännöitsijältä leivän

Isännöinnin Asiakastyytyväisyys 2006 -tutkimuksen mukaan taloyhtiöiden hallitukset toivovat isännöitsijöiltä enemmän johtajuutta taloyhtiön asioissa. Johtajuuden puute onkin tutkimuksen mukaan yksi niistä asioista, joiden vuoksi taloyhtiöt vaihtavat isännöitsijää.
Taloyhtiöiden hallitusten jäsenten mukaan isännöitsijöillä olisi eniten petraamista pitkän tähtäimen taloussuunnittelussa, kiinteistön ylläpidon johtamisessa ja ylipäänsä taloyhtiön pitkäjänteisessä kehittämisessä

Isännöitsijän johtajuus liittyykin tutkimuksen mukaan kiinteästi taloyhtiön pitkäjänteiseen kehittämiseen.

– Taloyhtiöt odottavat isännöitsijältä asiantuntemusta taloyhtiön pitkän tähtäimen kehittämisessä, niin talouden kuin kiinteistön kunnonkin osalta, summaa Isännöintiliiton toimitusjohtaja Tero Heikkilä.

Herkästi isännöitsijää vaihdetaan myös silloin, kun tiedottaminen kiinteistönhuollosta ei tyydytä ja isännöitsijän yhteydenpito ei ole riittävää.

Sähköisten tiedotuskanavien puuttuminen saa sekin miettimään isännöitsijän vaihtamista.

– Tämä on voimakas kannanotto asiakkailta, että sähköistymistä ja tiivistä yhteydenpitoa halutaan, korostaa tutkimuspäällikkö Pekka Harjunkoski Promenade Research Oy:stä.

Taloyhtiöiden jäsenet olivat varsin tyytyväisiä ja isännöinti sai kokonaisarvosanaksi 3,73, kun asteikko oli yhdestä viiteen.

Tyytyväisiä hallitukset olivat etenkin isännöinnin peruspalveluihin. Kokousvalmisteluista ja pöytäkirjoista sekä kirjanpidon, tilinpäätöksen ja talousarvion hoitamisesta isännöitsijät saivat plussapisteitä.

Tutkimukseen vastasi 8518 taloyhtiöiden hallituksen jäsentä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    2. 2

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    5. 5

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    6. 6

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    7. 7

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    8. 8

      Hautooko Trump tilastokeikausta? ”Omaan politiikkaansa sopivaksi”

    9. 9

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    10. 10

      Orpo: ”Kreikan talouskasvu on ollut yllättävän hyvää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    6. 6

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    9. 9

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    10. 10

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    9. 9

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää