Valikko

Pfizerin lääkemyyjien kohtalo auki Suomessa

Lääkeyhtiö Pfizer kertoi eilen illalla vähentävänsä maailmanlaajuisesti 10 000 työpaikkaa ja 20 prosenttia Euroopan myyntiväestään. Suomen Pfizerin toimitusjohtaja Ove Uljaksen mukaan on kuitenkin vielä liian aikaista sanoa, miten vähennysohjelma näkyy Suomessa.


Maailman suurin lääkeyhtiö Pfizer pudottaa väkimääräänsä kymmenyksellä.

Yhtiö aikoo sulkea tehtaitaan ja tutkimuskeskuksiaan Yhdysvalloissa, Saksassa, Japanissa ja Ranskassa. Se aikoo myös karsia hallintoaan. Tutkimusta ja tuotekehitystä sekä myynnin resursseja järjestetään uudelleen.

Suomen Pfizerin toimitusjohtaja Ove Uljas kertoo, että yhtiön johto Suomessa tekee näistä tavoitteista johdetut suunnitelmat ja päättää sen jälkeen toimenpiteistä. Euroopan myyntiväkeä supistetaan viidenneksellä, mutta se ei välttämättä tarkoita samansuuruista vähennystä jokaisessa Euroopan maassa.

– Toki tällä ohjelmalla on vaikutusta kaikkiin maihin, mutta maiden välillä on isoja eroja. Suomen osalta toimintaa on pyritty jo kehittämään ja tehostamaan. Sen pohjalta näen, että mitään dramaattista ei Suomessa tapahdu.

Pfizerilla on Suomessa henkilökuntaa noin 250 henkeä, näistä reilu sata henkeä työskentelee myynnin eri tehtävissä.

Pfizer kertoi jo pari kuukautta sitten supistavansa amerikkalaista myyntiväkeään. Niinpä Euroopan vähennyksetkään eivät tulleet Uljakselle yllätyksenä.

– Toimiala muuttuu, asiakkaiden tarpeet muuttuvat ja sitä kautta myös lääkeyhtiöiden on muututtava. Se, että resurssien suuntaa ja muotoa muutetaan, on luonnollinen osa sitä.

Lääkeala on Suomessakin perinteisesti ollut kasvava, mutta viime vuonna nähtiin lääkemyynnissä miinuslukuja.

Markkinakasvu oli viimeisen kymmenen vuoden aikana 8,6 prosenttia vuodessa, mutta viime vuonna lääkkeiden tukkumyynnissä oli vajaan prosentin lasku. Syynä olivat niin lääkevaihto kuin vuoden alussa tapahtunut reseptilääkkeiden tukkuhintojen viiden prosentin pudotus.

– Toimintaympäristö Suomessa on muuttunut ihan merkittävästi. Silloin meidän pitää haastaa toimintaamme.

Uljas mainitsee muutoksista esimerkiksi potilaiden tiedon määrän lisääntymisen ja viranomaisten toimenpiteet, joilla on rajoitettu lääkkeiden korvattavuuksia ja alennettu tukkuhintoja.

Hän ei kuitenkaan halua vielä tarkemmin eritellä, millä keinoin lääkeyhtiö voisi näihin muutoksiin vastata.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    2. 2

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    3. 3

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    4. 4

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    5. 5

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    6. 6

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    7. 7

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    8. 8

      Kommentti: Kansanedustajat, kauppa päättää valikoimansa itse

    9. 9

      Konkurssin riskistä varoittanut Takoma romahti pörssissä

    10. 10

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    4. 4

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    5. 5

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    6. 6

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    7. 7

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    8. 8

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    9. 9

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    10. 10

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää