Valikko

Nokia lähtee Tukholman pörssistä

Nokia hakee SDB-osaketalletustodistusten poistamista Tukholman pörssin listalta. Syynä on vähentynyt kaupankäynti. Arvioitu viimeinen kaupankäyntipäivä Nokialla Tukholmassa on 1. kesäkuuta 2007.
Kaupankäynti Nokian osakkeilla Tukholman pörssissä on pienentynyt huomattavasti viime vuosien aikana. Kauppa edustaa Nokian mukaan tällä hetkellä vain pientä osuutta osakkeella käytävästä kaupasta maailmalla.

Toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo sanoi tiedotustilaisuudessa, että tehty päätös oli hyvin käytännöllinen.

– Tukholman pörssissä käydään vain pieni osa Nokian osakkeella maailmalla käytävästä kaupasta, Kallasvuo sanoi.

Pohjoismaisen pörssin yhteisen Pohjoismaisen listan käyttöönottokin on vaikuttanut Nokian päätökseen. Yhteinen lista on helpottanut rajat ylittävää kaupankäyntiä Suomen ja Ruotsin välillä.

Pörssilistaus sekä Helsingissä ja Tukholmassa ei olekaan Nokian mukaan enää tarkoituksenmukaista.

Nokia on jo aiemmin vähentänyt osakkeidensa listauksia. Se poisti osakkeensa Lontoon pörssistä vuonna 2003 ja Pariisista 2004.

Nokian osakkeilla voi edelleen käydä kauppaa Helsingissä, Frankfurtissa sekä New Yorkissa.

Nokian SDB-todistukset tullaan poistamaan myös Ruotsin arvopaperikeskuksen arvo-osuusjärjestelmästä. Sen Nokia arvioi tapahtuvan kesäkuun loppuun mennessä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    4. 4

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    5. 5

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    6. 6

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    7. 7

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    8. 8

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    9. 9

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    10. 10

      Pankin vaihtaminen helpottuu: pankki ilmoittaa uudet tiedot puolestasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    4. 4

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    5. 5

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    6. 6

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    9. 9

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    10. 10

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää