Valikko

Fennian Kuljukka: Tämä on onnellinen avoliitto

Rukkasia pankkikavereilta saanut Fennia löysi itselleen elämänkumppanin Handelsbankenista. Fennian toimitusjohtaja Antti Kuljukka iloitsee kemioiden pelaamisesta uudessa avoliitossa.


Fennian toimitusjohtaja Antti Kuljukka kuvaa vakuutusyhtiön ja Handelsbankenin uutta yhteistyötä kahden tasavertaisen kumppanin avoliitoksi.

– Meillä ei ole omistusjärjestelyjä rasitteena. Olemme molemmat vapaita lähtemään pois tästä liitosta ilman hampaiden kiristelyä, jos yhteistyö ei miellytä.

Vakuutusyhtiö Fennia on etsinyt itselleen kumppania jo pitkään. Se ehti käynnistää yhteistyön Osuuspankkiryhmän kanssa, mutta Pohjola sotki kuvion. Pohjola ja OP-ryhmän yhteenmeno puolitoista vuotta sitten särki Fennian haaveen.

Handelsbankenin kanssa Fennia on viritellyt kumppanuutta joulukuusta lähtien. Kemiat pelaavat Kuljukan mielestä hyvin yhteen.

– Me olemme samankokoisia yhtiöitä. Meillä ei ole päällekkäisiä toimintoja. Me emme ole pankkialalla eikä Handelsbanken myy vakuutuksia.

Fennia ja Handelsbanken ovat testanneet yhteistyötä Vaasassa, Turussa ja Raumalla. Jos pankin asiakas on halunnut vakuutuksia, pankki on ohjannut asiakkaat Fennian tiskille ja päinvastoin. Yhteistyö tarjoaa molemmille uuden myyntikanavan.

– Tarkoitus on antaa asiakkaille erilaisia lisäetuja, jos hän hankkii toisen tuotteen.

Kumppanusten konttoriverkostot kattavat Kuljukan mielestä hyvin maan. Fennialla on 66 konttoria. Handelsbankenilla on Suomessa 36 konttoria ja se aikoo perustaa lähiaikoina kymmenen uutta konttoria.

Finanssitavaratalot eivät saa Kuljukan kannatusta. Häntä miellyttää yhteistyö, jossa vakuuttaja erikoistuu vakuuttamiseen. Pankin erikoisalaa ovat pankkiasiat.

Fennian ja Handelsbankenin liiton jälkeen finanssikentällä lähes kaikilla on liittolainen. Lähivakuutus tekee yhteistyötä Säästöpankkileirin kanssa, OP-ryhmä ja Pohjola kuuluvat samaan yhtiöön, vakuutusyhtiö Tapiola on perustanut oman pankin. Säröilyä on Ifin ja Sammon liitossa nyt, kun Sampo siirtyi tanskalaisilla.

Handelsbankenin liiketoimintajohtaja Henrik Carlstedt nimittää Fenni-kumppanuuden yhdeksi syyksi ympäristömuutokset.

– Ympärillä on finanssitavarataloja, jotka myyvät ristiin vakuutus- ja pankkituotteita.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    3. 3

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    4. 4

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    5. 5

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    6. 6

      EU-komissio: Facebook, Twitter ja Google karsivat vihapuhetta liian hitaasti

    7. 7

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    8. 8

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    9. 9

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    10. 10

      WSJ: IBM:n Romettystä tulee Trumpin neuvonantaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    6. 6

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    7. 7

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    8. 8

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    9. 9

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    10. 10

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää