Valikko

Joulu tärveli vaatekaupan vuoden

Joulukuussa vaatteita meni niin nihkeästi kaupaksi, ettei vaatekaupan kasvu täyttänyt odotuksia viime vuonna. Joulukuun myynnin kasvu jäi lähelle nollaa, mikä oli todella iso pettymys, sanoo Tekstiili- ja jalkinetoimittajat ry:n toimitusjohtaja Antti Aartela.


Joulukuu on vaatekaupassa tärkein myyntikuukausi, joten se vaikuttaa merkittävästi koko vuoden myyntiin.

Viime vuoden tarkat luvut valmistuvat ensi viikolla, mutta Aartelan arvion mukaan myynnin kasvu jää reiluun kolmeen prosenttiin, kun ala odotti noin neljän prosentin kasvua.

– Vielä marraskuussa uskoimme, että pääsemme neljään prosenttiin.

Joulukuun myynti näyttää jäävän jopa miinusmerkkiseksi, kun taas muut kuukaudet menivät hyvin. Vaatekauppa kävi joulukuussa huonosti vetisten säiden vuoksi, mikä näkyi varsinkin talvivaatteiden myynnissä.

Joulupaketteihin ostetaan esimerkiksi alusvaatteita ja neuleita. Aartelan mukaan säällä voidaan selittää myös niiden myynnin heikkoutta.

– Kun säät ovat huonot, ei viitsitä lähteä kauppaan.

Edellisen kerran vaatekauppa jäi miinukselle joulukuussa vuonna 2002, jolloin myynti takkuili läpi vuoden. Vuonna 2005 myynti kasvoi kuusi prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    2. 2

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    3. 3

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    4. 4

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    5. 5

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    6. 6

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    7. 7

      Ekonomisti Trumpin ministerivalinnoista: Kokemusta pääasiassa katsomosta huutelusta

    8. 8

      Lukoil-johtaja: Venäjä päättää öljyleikkauksista ensi viikolla

    9. 9

      Suomi altavastaajana – roaming-neuvotteluissa alkaa ratkaiseva vääntö

    10. 10

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    2. 2

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    3. 3

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    4. 4

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    5. 5

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    6. 6

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      8 vinkkiä – näin nobelisti kääntäisi Suomen talouden nousuun

    9. 9

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    10. 10

      Hurja osakeralli sulki trollien suut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Pankkitili suljettiin yllättäen – yrittäjän bisnes loppui kuin seinään

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    9. 9

      Satolla rutkasti asuntoja tyhjillään – vuokrasta voi saada alennusta: ”Ei tarvinnut edes neuvotella”

    10. 10

      Kommentti: Mikä asuntopula? Asuntoja makuutetaan tyhjillään – ja siihen on syynsä

    11. Näytä lisää