Valikko

Ollila vauhdittaa päästökeskustelua

Shellin hallituksen puheenjohtajan Jorma Ollilan näkemykset hiilidioksidipäästöjen leikkaustarpeesta saavat laajaa kannatusta. Suomen raskas teollisuus ei kuitenkaan halua, että EU sitoutuu ankariin leikkauksiin yksin.
Shellin ja Nokian hallitusten puheenjohtaja Jorma Ollila totesi sunnuntain Helsingin Sanomien haastattelussa, että kasvihuoneilmiötä kiihdyttäviä hiilidioksidipäästöjä on leikattava rajusti.

Taloussanomien haastattelemat energiateollisuuden ja paljon energiaa kuluttavien yritysten johtajat ja asiantuntija ovat Ollilan kanssa yhtä mieltä siitä, että päästöjä pitää leikata.

– Suomalaisessa elinkeinoelämässä ei ole kyseenalaistettu ilmastonmuutoksen olemassaoloa, sanoo Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala.

EK ja raskaan teollisuuden yritykset eivät ole EU:n yksipuoliseen rajoituspolitiikkaan yhtä tyytyväisiä kuin Ollila.

– Meidän mielestämme ei ole kestävää, että rajoituksia tehdään vain EU:n laajuisesti. Mitä tehdäänkin, sen on oltava globaalia. Jos EU:n yritysten kilpailukyky heikkenee, tuotantoa siirtyy paikkoihin, joissa tehokkuus ei ole samalla tasolla kuin täällä, sanoo Outokummun energiajohtaja Mikko Rintamäki.

– Eurooppalaisen teollisuuden huoli, että heidän kilpailukykyään vahingoitetaan yksipuolisella säätelyllä on perusteltu. Vaikka eurooppalaisen teollisuuden hiilidioksidipäästöjä miten säänneltäisiin, sillä ei vielä maailmaa pelasteta. Ongelma on globaali, vahvistaa Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tutkimusjohtaja Juha Honkatukia.

Ollila painottaa uusiutuvaa energiaa. Paperiteollisuutta huolettaa raaka-aineen saanti.

– Tämä teollisuus perustuu uusiutuvaan hienoon raaka-aineeseen, joka on vielä kierrätettävissä moneen kertaan, pohtii Metsäliiton strategiajohtaja Hannu Anttila.

Anttila ei pidä mahdottomana Ollilan kunnianhimoista visioita energiatehokkuuden kaksinkertaistamisesta. Outokummun Rintamäki on skeptisempi.

Rintamäki ja Anttila ovat yhtä mieltä siitä, että energiaa paljon käyttävät yritykset ovat tähänkin asti tehneet kaikkensa energian käytön tehostamiseksi, koska energia on iso kustannuserä.

Huomattavasti Anttilaa tai Rintamäkeä kriittisemminkin Ollilan esityksiin suhtautuvia löytyy raskaasta teollisuudesta. Ollilan asemaa Suomessa kuitenkin kuvaa se, että kriitikot eivät suostu lausumaan asiasta mitään omalla nimellään.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    4. 4

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    5. 5

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    6. 6

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    7. 7

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    8. 8

      Veikkaukseen yhdistyvä RAY jättää jälkeensä 500 miljoonan perinnön

    9. 9

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    10. 10

      Lähteet: EKP:n neuvostossa erimielisyyttä satojen miljardien osto-ohjelman jatkosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    4. 4

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    5. 5

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    6. 6

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    7. 7

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    8. 8

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    9. 9

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    10. 10

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää