Maallikkotilintarkastus ei vielä lopu

Talousvaliokunta jätti yhdistykset tilintarkastuslain ulkopuolelle ja pidensi maallikkotilintarkastajien siirtymäaikaa.
Eduskunnan talousvaliokunta pääsi vihdoin sopuun tilintarkastuslaista. Talousvaliokunta ehdottaa odotusten mukaisesti, että yhdistykset jäisivät tilintarkastuslakipaketin ulkopuolelle.

Sen sijaan valiokunta päätti pidentää maallikkotilintarkastajien siirtymäsäännöstä kahdella vuodella. Lisäksi valokunta liitti mietintöönsä peräti kuusi pontta.

Talousvaliokunnan yksi suurimmista muutoksista lakiesitykseen on, että valiokunta ehdottaa yhdistyslain muutosesitysten hylkäämistä. Näin yhdistysten tilintarkastus jäisi toisteiseksi ennalleen.

Talousvaliokunta edellyttää, että hallitus aloittaa valmistelutyön yhdistysten talouden ja hallinnon tarkastusta koskevista säännöksistä.

Pienet yhtiöt vapautetaan tilintarkastuksesta aivan, kuten hallitus oli esittänyt. Talousvaliokunta kuitenkin edellyttää ponnessaan, että hallitus seuraisi vapauttamisen vaikutuksia.

Mikäli vaikutukset ovat kielteisiä, hallituksen olisi ryhdyttävä toimiin niiden poistamiseksi.

– Hallituksen pelisäännöt tulivat nyt vastaan. Sosiaalidemokraatit olisivat halunneet, että pienet osakeyhtiöt olisivat jääneet tilintarkastuspakon piiriin. Tämä oli hallituksen yksimielinen esitys, talousvaliokunnan puheenjohtaja Jouko Skinnari (sd.) perusteli valiokunnan myöntymistä hallituksen esitykseen.

Ongelmaksi jää vielä valvonta. Valiokunnallakaan ei ole tietoa tahosta, joka valvoo, että yhtiö valitsee tilintarkastajan, kun laissa olevat rajat ylittyvät.

Tilintarkastaja on valittava, jos päättyneellä ja sitä välittömästi edeltäneellä tilikaudella kaksi kolmesta ehdoista ylittyy: taseen loppusumma yli 100 000 euroa, liikevaihto yli 200 000 ja palveluksessa keskimäärin yli kolme henkilöä.

Maallikkotilintarkastajat eivät poistu vielä vuoteen 2009 mennessä. Talousvaliokunta antoi maallikoille lisäaikaa vuoden 2011 loppuun.

Talousvaliokunta ei muuttanut myöskään esitystä julkishallinnon yhteisöjä tarkastavan JHTT-tilintarkastajan asemasta. Vuoden 2012 jälkeen JHTT-tilintarkastajaa ei voi enää valita HTM-tilintarkastajan sijasta.

Talousvaliokunta toivoo, että hallitus aloittaisi valmistetyön säännöksistä, joiden perusteella JHTT-tilintarkastaja voidaan hyväksyä niin sanotuksi hyväksytyksi tilintarkastajaksi.

Lisäksi valiokunta edellyttää valmistelutyötä tilintarkastajien tutkintovaatimusten kokonaisuudistuksesta. Kaikille tilintarkastajille olisi saatava yhteinen perustutkinto, jonka jälkeen tilintarkastaja voisi erikoistua ja suorittaa erikoistutkinnon.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    2. 2

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    5. 5

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Hautooko Trump tilastokeikausta? ”Omaan politiikkaansa sopivaksi”

    8. 8

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    9. 9

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    10. 10

      Ekonomin palkka 5 000 e/kk – vastavalmistuneiden palkoissa isoin hyppy

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    6. 6

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    9. 9

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    10. 10

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    9. 9

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää