Valikko

”Tietotyöläinen innostuu uusista ohjelmistoista”

Microsoftin teettämän yllätysselvityksen mukaan suomalaiset tietotyöläiset opettelevat mielellään uusien ohjelmistojen käyttöä.
Kaksi kolmesta tietotyötä tekevästä innostuu uusien ohjelmistojen opettelusta. Tämän monen tietotyöläisen suuresti yllättävän selvitystuloksen julkisti torstaina ohjelmistojätti Microsoft.

Suunnilleen joka toinen suomalainen tekee tietotyötä. Noin tuhannen suomalaisen mielipiteisiin perustuvan selvityksen mukaan tietotyöläinen käyttää ohjelmistoja keskimäärin viisi tuntia päivässä. 

Suuri osa ajasta menee erilaisten rutiinien hoitamiseen ja etenkin ylemmät toimihenkilöt kaipaisivat lisäaikaa suunnittelu- ja kehitystyöhön. Esimerkiksi sähköpostit ja puhelut vievät päivittäin yli 2,5 tuntia.

Tutkimusyhtiö MediaComin selvityksessä suomalaiset jakaantuvat tietotekniikan suhteen neljään ryhmään. Innostuneita hyödyntäjiä oli yli 38 prosenttia vastanneista. Tämä ryhmä opettelee jatkuvasti uusien ohjelmistojen käyttöä.

Arkikäyttäjiä on vajaat 29 prosenttia vastanneista. Heille tietotekniikka on työkalu, jonka käyttöä opetellaan, vaikka se ei olekaan itseisarvo.
Välinpitämättömiä oli noin 18 prosenttia vastanneista. Tähän joukkoon kuuluu paljon ylempiä toimihenkilöitä ja johtajia, joiden urakehitykseen tietotekniikan hallinta ei vaikuta suuresti.

Arastelijoita oli vajaat 15 prosenttia vastanneista. Nämä kokevat ohjelmistojen opettelun vaikeaksi ja kaipaavat eniten työnantajan järjestämää tietotekniikkakoulutusta.

Selvityksen mukaan tietotyöläiset ovat kiinnostuneita myös etätyöstä. Nyt jo lähes 40 prosenttia vastanneista tekee etätyötä. Yleisin este etätyön tekemiselle on, että etätyö ei kuulu työpaikan käytäntöihin eikä kaikissa paikoissa ole edes sallittua.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    2. 2

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    3. 3

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    4. 4

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    5. 5

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    6. 6

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    7. 7

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    10. 10

      Talvivaaran osakkeista 0,0001 euron ostotarjous – ”Olen vetänyt henkselit osakkeiden yli”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    4. 4

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    5. 5

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    8. 8

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    9. 9

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    10. 10

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää