DNA saa kaveriksi kuusi puhelinyhtiötä

Suomeen syntyy uusi valtakunnallinen tietoliikenneoperaattori, kun kuuden alueellisen puhelinyhtiön liiketoiminnat ja Finnet Oy:n valtakunnalliset liiketoiminnat eli lähinnä kännykkäoperaattori DNA yhdistetään.
Finnet Oy:n valtakunnallisten liiketoimintojen lisäksi konserniin olisivat tulossa Enfo Oyj:n teleoperaattoritoiminta, Lohjan Puhelin, Lännen Puhelin, Oulun Puhelin, Päijät-Hämeen Puhelin ja Satakunnan Puhelin.

Finnetin tytäryhtiöitä ovat DNA Finland, DNA Verkot, Finnet Carrier, Suomen 3 KTV ja Finnet Logistiikka.

Kysessä olisi tiedotteen mukaan kasvuyhtiö, joka panostaa laadukkaaseen alueelliseen asiakaspalveluun.

Järjestely olisi tarkoitus toteuttaa 2007 loppuun mennessä. Asiakkailta ei edellytetä toimenpiteitä.

– Suomeen syntyy puhtaasti kotimainen, kasvuhakuinen ja vahva toimija, jolla on jo valmiiksi lähes 2 miljoonaa asiakkuutta, Finnet Oy:n toimitusjohtaja Jan-Erik Frostdahl toteaa.

Uuden yhtiön kaksi tukijalkaa ovat valtakunnallinen mobiililiiketoiminta eli DNA ja yhdistyvä alueellinen kiinteän verkon liiketoiminta.

Taustalla yhdistymisessä on Finnet-ryhmän hajoaminen kahtia. Kännykkäverkot keskitettiin Finnet Oy:n omistukseen ja siitä ei osa pienemmistä alueellisista puhelinyhtiöistä pitänyt. Valta Finnet Oy:ssä on viime kesästä lähtien ollut muutamilla suurilla maakuntien yhtiöillä.  

Yhdistymistä koskeva suunnitelma hyväksyttiin eilen alueellisten puhelinyhtiöiden hallituksissa. Finnet Oy:n
yhtiökokous aiotaan kutsua koolle päättämään omalta osaltaan suunnitelman hyväksymisestä.

Yhdistymiseen vaaditaan myös kilpailuviranomaisen lupa. Järjestelyyn osallistuvien yhtiöiden yhteenlaskettu henkilömäärä oli viime vuonna noin 1300 henkilöä ja liikevaihto yli 600 miljoonaa euroa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Bild: Kreikka tarvinnee ”kaksinumeroisen miljardisumman”

    3. 3

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    4. 4

      Kulta on kallistunut selvästi – sijoittajat pelkäävät osakkeiden olevan vaarallisen kalliita

    5. 5

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    6. 6

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    7. 7

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    8. 8

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    9. 9

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    10. 10

      Savo-Solar sai puolen miljoonan rahoituksen aurinkokeräimelleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    3. 3

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    6. 6

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    9. 9

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    10. 10

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    8. 8

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää