Valikko

Blue1 teki matkasta heräteostoksen

Lentävä vauva sen aloitti, toissakesänä. Nyt Air Botnia on aikaa entistä ja Blue1 astuu tunnettuudessa suurten suomalaisten matkayhtiöiden kannoille.


Puolentoista vuoden kampanjoinnilla lentoyhtiö on tolkuttanut itsensä suomalaisten mieliin. Blue1:n oman tutkimuksen mukaan yhtiön autettu tunnettuus on yli 90 prosenttia.

Tunnettuuskäyrät kääntyivät vuonna 2005 kohti koillista. Silloin yhtiö aloitti Taito lentää -kampanjansa.

– Tuotteeseen yhdistyy nuorekkuus, iloisuus, ketteryys, veikeys ja hyvä meininki, luettelee markkinointijohtaja Jan Tuomisto.

Yhtiö risteyttää taktisen mainonnan ja brändimainonnan.

– Hintamainoskin luo mielikuvaa. Hinta on meille aina erittäin tärkeä osa viestiä, ja käyrissä nähdään, että hyvin menee.

Yhtiö jakaa mediakakkunsa jotakuinkin tasan televisiolle, printille ja muille medioille kuten internetille. Painetut mediat ovat tärkeitä etenkin maakuntien ykköskaupungeissa.

Valtakunnallinen televisiokampanja pyörii koko ajan, vain kesällä yhtiö pienentää televisiomainontaa.

Taloussanomien bränditalotutkimuksessa markkinoinnin päättäjät arvioivat Blue1:n brändin lähteneen nousukiitoon.

Asiakastutkimuksessaan yhtiö saa korkeimmat pisteet hinnasta, hinnan ja laadun suhteesta, innovatiivisuudesta ja suomalaisuudesta.

Blue1 heittää hyvästit juhlavan jäyhälle lentomatkustamiselle.

Taito lentää alkoi sillä vastustamattomalla vauvalla. Tämä on fiiliskysymys: voisihan mainoksissa olla kuva Eiffel-tornista ja hymyilevästä pariskunnasta. Mutta emme halua perinteistä ilmettä.

Taito lentää -konseptin ja yhtiön ilmeen on suunnitellut JWT Helsinki, ja uuden matkustamolehden Blue1 Dreamin tekee Alma Median Lehdentekijät.

Matkatoimistojen ja yritysasiakkaiden lehden Blue1 Newsin tekee yhtiön markkinointijoukkue itse.

– Visio on, että teemme enemmän itse.

Jokaisessa Blue1:n mainoksessa on kaupunki ja hinta. Yhtiö lentää nyt 18 kaupunkiin ulkomailla, seitsemään kotimaassa. Uusin määränpää on Milano.

– Yritämme saada ihmiset tekemään helppoja nopeita matkoja, Tuomisto sanoo.

– Matkustaminen on muuttunut hirveästi, kun hinnat ovat tulleet alas. Enää matka ei ole puolen vuoden sijoitus.

Entäpä se mainosten hypnoottinen musiikki: tittiidii tittittidiididiidi ja sama uudestaan. Mikä se on?

– Musiikki on meitä varten tehty, Tuomisto nauraa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    4. 4

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    5. 5

      Sähköinen postilaatikko kerää kritiikkiä: ”Pitää olla mahdollisuus asioida miten parhaiten sopii”

    6. 6

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      Paperiosakkeet hukassa? Sampo antoi lisäaikaa

    9. 9

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    10. 10

      WSJ: IBM:n Romettystä tulee Trumpin neuvonantaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    5. 5

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    6. 6

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    7. 7

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    8. 8

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    9. 9

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    10. 10

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    6. 6

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää