Taloussanomat seuraa tiiviisti 3GSM-jättimessuja

Tietoliikennealan suurimpiin tapahtumiin kuuluvat 3GSM-messut alkavat maanantaina Barcelonassa. Paikalle odotetaan jopa 60 000 osallistujaa.
Messut alkavat maanantaina ja päättyvät torstaina. Varaslähdön ottaa matkapuhelinvalmistaja Sony Ericsson, joka pitää lehdistötilaisuutensa jo sunnuntai-iltana.

Barcelonassa tuotteitaan esittelevät maailman suurimmat kännykkävalmistajat, teleoperaattorit ja valtava joukko erikokoisia teknologiayrityksiä.

Suurinta mielenkiintoa Barcelonassa herättää Nokia, jonka odotetaan esittelevän paljon uusia puhelimia. Suurimmat odotukset kohdistuvat Nokian ohuiden puhelimien mallistoon.

Barcelonassa liikeideaa ja tuotteitaan esittelee ensi kertaa Nokian ja Siemensin yhteinen verkkoyhtiö, jonka liiketoiminnan käynnistämistä varjostaa Siemensin jatkuvasti laajeneva lahjussotku.

Yhteisyrityksen toimitusjohtajalta, Nokian verkkotoimialan nykyiseltä johtajalta Simon Beresford-Wylielta odotetaan linjauksia siihen, miten Nokia Siemens Networks yrittää lyhentää pääkilpailijansa Ericssonin etumatkaa.

Tietoliikennealan kuumia puheenaiheita käsitellään useissa esitelmissä. Esille nousevat varmasti kännykkätelevisio, yritysten toimistosovellukset kännykässä, musiikin digitaalinen jakelu ja myynti kännykkään ja  satelliittipaikannukseen perustuvat kartta- ja paikannuspalvelut.

Myös kestoaihe eli operaattoreiden muuttuva rooli soittojen ja tekstiviestien välittäjästä kohti sisällöntarjontaa herättää edelleen vilkasta mielipiteenvaihtoa.

Taloussanomat seuraa 3GSM-messuja tiiviisti internetissä erikoissivuillaan osoitteessa www.taloussanomat.fi/3gsm sekä printtilehdessä koko ensi viikon.


Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    2. 2

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    3. 3

      Jarmon, 55, lähi-Siwa joutui lakkautuslistalle – ”Voi kehveli, tämä oli paras kauppa”

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    6. 6

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    7. 7

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    8. 8

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    9. 9

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    10. 10

      Tappiollinen Snapchat häkellyttää Wall Streetilla – hakee 22 miljardin dollarin markkina-arvoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    6. 6

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    7. 7

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    8. 8

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    9. 9

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    10. 10

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää