Omaisuudenhoitaja ruoskii Cheneyn energiapolitiikkaa

Yhdysvalloissa tunnettu sijoittaja Jeremy Grantham suomii maan energiapolitiikkaa. Granthamin purkauksen kohteena on myös Yhdysvaltain varapresidentti Dick Cheney, jonka omaisuudenhoitaja Granthamin yhtiö on.
Erityisesti Jeremy Granthamin kohteena on Yhdysvaltain riippuvuus tuontiöljystä.

− Monet peräkkäiset Yhdysvaltain hallitukset eivät ole kiinnittäneet lainkaan huomiota öljyn korvaamiseen tai ilmastonmuutokseen, kirjoittaa Grantham kaikille asiakkailleen suunnatussa kirjeessä.

Granthamin purkaus on harvinainen, sillä sen kohteena on myös Yhdysvaltain varapresidentti Dick Cheney.

Granthamin johtama sijoitusyhtiö GMO on nimittäin Cheneyn omaisuudesta huolehtiva yhtiö. Cheney itse on tunnetusti öljyalan miehiä ja Yhdysvaltain öljystä riippuvainen energiapolitiikka on yhdistetty usein juuri varapresidenttiin. Kirjeen julkisti Steet.com -nettitaloustoimisto.

− Yhdysvallat on ainoa maa, jossa ympäristötieteellinen tieto on toistuvasti hyvin rahoitetun, vääristellyn tiedon hyökkäyksen kohteena (rahoittajana on pääasiallisesti yksi suuri öljy-yhtiö), kirjeessä sanotan.

Tällä kirjoittaja viittaa öljyjätti Exxon-Mobileen. Hän muistuttaa amerikkalaisia myös siitä, että "vihreyden" hinta ei ole mikään hirveä uhraus, sillä tehokkaammin energiaansa käyttävissä maissa talouskasvu on ollut viimeisten 50 vuoden aikana huomattavasti nopeampaa kuin Yhdysvalloissa.

Grantham vakuuttaa kirjeessään myös, että Yhdysvaltain öljyriippuvuudella on hintansa ja että maa olisi voinut niin halutessaan olla täysin riippumaton Lähi-idän öljystä.

Hänen mukaansa se olisi vaatinut vain sitä, että autoja olisi ollut kymmenen prosenttia vähemmän, jokainen olisi ajanut kymmenen prosenttia vähemmän maileja ja sitä, että yksi gallona olisi riittänyt 50 prosenttia pidemmälle matkalle.

Granthamin mielestä tällä "järkevällä, mutta vain kohtuullisen aggressiivisella politiikalla olisi saatu aikaan se, että yhtään ainutta tynnyriä ei olisi tarvittu Lähi-idästä".

Street.com muistuttaa artikkelissaan, ettei Grantham ole julkinen vihreiden kannattaja. Hän on varsin konservatiivinen sekä sijoituspolitiikassaan että poliittisissa mielipiteissään.

Grantham kannatti vuoden 2000 vaalissa republikaanien Bush-Cheney-leiriä.

Hän on syntynyt Britanniassa, mutta asunut Yhdysvalloissa 60-luvulta lähtien. GMO-sijoitusyhtiö hoitaa myös osaa vuoden 2004 demokraattiehdokas John Kerryn ja hänen vaimonsa Teresa Heinzin sijoitussalkusta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    2. 2

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    3. 3

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    4. 4

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    5. 5

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    6. 6

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    7. 7

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    8. 8

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    9. 9

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    10. 10

      Suomen Yrittäjien tutkimus: Enemmistö kannattaa paikallista sopimista - ja vastustaa työtä alle minimipalkan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    3. 3

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    4. 4

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    5. 5

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    6. 6

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    7. 7

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    8. 8

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    9. 9

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    10. 10

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää