TJ Group teki tappiota puolet liikevaihdosta

Ohjelmistoyhtiö TJ Groupin tappio ennen veroja supistui viime vuonna. Tappio ennen veroja putosi 2,1 miljoonaan euroon 5,7 miljoonasta eurosta. Liikevaihto laski 3,9 miljoonaan euroon 4,7 miljoonasta eurosta.
Vuoden mittaan myydyt liiketoiminnat sisältävä tulos ennen veroja oli 1,7 miljoonaa euroa tappiollinen, kun vuotta aiemmin tappio oli 1,3 miljoonaa euroa. Liikevaihto aleni 4,3 miljoonaan 9,9 miljoonasta eurosta.

TJ Groupin hallitus esittää, että osinkoa ei viime vuodelta jaettaisi. Yhtiö ei maksanut osinkoa myöskään vuodelta 2005.

TJ Group kertoo tavoittelevansa liikevaihdon kasvattamista sekä tulosparannusta kuluvana vuonna. Tavoitteeseen tähdätään orgaanisen kasvulla sekä yritysjärjestelyillä.

- Edellytyksenä mahdollisille yritysjärjestelyille on meneillään olevan oikeusprosessin päättyminen yhtiölle suotuisalla tavalla. Oikeusprosessi haittaa jatkuessaan myös konsernin tytäryhtiöiden operatiivista toimintaa, erityisesti myyntiä uusille asiakkaille, yhtiö toteaa tilinpäätöstiedotteessa.

Helsingin hovioikeus sai joulukuussa päätökseen ohjelmistoyhtiö TJ Groupin talousrikossyytteiden käsittelyn. Päätös asiassa saadaan myöhemmin.

Helsingin käräjäoikeus hylkäsi viime vuoden tammikuun lopussa lähes kaikki yhtiön johtoa ja yhtiötä koskeneet syytteet. Pääsyytteet käräjäoikeudessa kohdistuivat epäiltyihin tiedottamisrikoksiin yhtiön osakeannin ja-myynnin yhteydessä talvella 2000.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    3. 3

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    4. 4

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    5. 5

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    6. 6

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    7. 7

      Hautooko Trump tilastokeikausta? ”Omaan politiikkaansa sopivaksi”

    8. 8

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    9. 9

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    10. 10

      Venäläiset ovat ”taloustilanteen passiivisia panttivankeja”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    6. 6

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    9. 9

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    10. 10

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää