Saarioinen torppaa HK:ta ja Atriaa

Tuore toimitusjohtaja Ilkka Mäkelä keskittää tuotantoa voimakkaasti valmisruokiin. Vastassa on kovia kilpailijoita.
Valmisruokien markkinoiden kiristynyt kilpailu näkyy Saarioisten viime vuoden tuloksessa. Se myös innostaa tuoretta toimitusjohtajaa Ilkka Mäkelää miettimään yhtiön strategiapäivitystä.

Kasvu on Saarioistenkin haettava pääsääntöisesti Suomen rajojen ulkopuolelta, vaikka kotimaan markkinoiltakin Mäkelä löytää yhä haravoitavaa.

Vuoden alusta Saarioisten Säilykkeen toimitusjohtajasta koko konsernin toimitusjohtajaksi siirtynyt Mäkelä on tyytyväinen yhtiön viime vuoden myynnin ja markkinaosuuden kehitykseen. Liikevaihto nousi yli 300 miljoonan euron, mikä tarkoittaa viiden prosentin kasvua. Tulosta söivät kuitenkin alan kilpailu ja kohonneet kustannukset.

– Tulos oli ihan hyvä, mutta ei niin hyvä kuin tavoittelimme. Kuluttajahintoja olisi pitänyt pystyä korottamaan huomattavasti enemmän, jotta energian hinnankorotusten ja säiden vaikutukset olisi pystytty kattamaan, Mäkelä sanoo.

Saarioinen keskittyy Mäkelän johdolla entistä voimakkaammin tuore- ja valmisruokatuotantoon. Huittisten vihannessäilyketuotannon siirrosta Felix Abballe on tehty aiesopimus. Miten kauppa toteutuu, jää kevään mittaan nähtäväksi. 

Yhtiön asema elintarviketeollisuudessa on kiinnostava. Ovelle koputtelijoita Mäkelän mukaan riittää. Oma kiinnostus yrityskauppoihin vaikuttaa maltilliselta, mutta Mäkelä on avoin yhteistyölle.

– Suomen valmisruokamarkkinoilla ei ole ostettavaa. Meidän, Atrian ja HK:n rinnalla on lisäksi Snellman Kokkikartanon ostonsa ansiosta. Nyt on mielenkiintoista katsoa, kuinka Poutun ja Järvi-Suomen Portin käy. Heille kannattavasti toimiminen on haaste, Mäkelä pohtii.

– Teurastamotoiminnassa Suomessa on hirveästi ylikapasiteettia. Mitä sille tapahtuu, on myös kiinnostavaa, hän jatkaa.

Oman kasvunsa Saarioinen ottaa Baltiasta ja Ruotsista. Virossa on edessä tytäryhtiö Melecon laajentaminen.

– Siellä kehitys on samankaltainen kuin Suomessa on ollut. Virossa valmisruokien ja salaattien kulutus on voimakkaassa kasvussa, ja kauppaketjut ovat ryhtyneet tekemään niitä itse.

Saarioisten asema Ruotsissa ei Mäkelää tyydytä. Venäjälle Suomessa suomalaiseen makuun valmistetut tuotteet kelpaisivat sellaisenaan, mutta Ruotsin valloitus vaatii erikoistumista. HK Ruokatalon investointi Ruotsiin auttaa Saarioisiakin valmisruokamarkkinoilla, mutta Mäkelä laskee enemmän oman tuotekehityksen varaan.

– Ruotsalaisille on vaikea myydä suomalaista makua. Tähän on jo päätetty keskittyä, vaikka vähän isommin kustannuksin.

Valmisruokien tiukka kilpailu näkyy nyt kuluttajalle runsaana mainontana. Kuluttajan sitouttaminen omaan brändiin entistä tiukemmin korostuu.

Äitien tekemää ruokaa -teema kantaa Saarioista edelleen, mutta Mäkelä etsii jo uusia keinoja päästä lähemmäksi asiakasta. Keinot löytyvät internetistä.

– Nettimaailma antaa mahdollisuuden ottaa kuluttaja mukaan ruuan valmistukseen. Kun kotona ruuanvalmistukseen halutaan käyttää enää 15-30 minuuttia, valmisruokien tuunaus nousee merkittävästi.

Saarioinen on jo valmiiksi vahva premium-aterioissa. Viime vuonna myydyistä 5,85 miljoonasta yhden hengen premium-ateriasta Saarioinen teki 4,06 miljoonaa.

– Hintakilpailu voi tietysti pilata koko sektorin. Nyt markkinoille on onnistuttu tuomaan kokonaan uuden tyyppisiä tuotteita, joita siellä ei ole ennen ollut.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    2. 2

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    3. 3

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    4. 4

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    5. 5

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    6. 6

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    7. 7

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    8. 8

      Ikea pahoittelee mokaansa – israelilaiskatalogi esittelee kotia ilman naisia ja tyttöjä

    9. 9

      Näin korkojen nousu näkyisi asuntomarkkinoilla – iskisi ensin pieniin asuntoihin

    10. 10

      Kommentti: Pitkäaikaistyöttömyys laskee, Sipilä väitti – tilastoharhan takaa paljastuu karu totuus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    2. 2

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    3. 3

      Uutissuomalainen: Finlayson suuttui uusnatsistisen verkkokaupan myynnistä

    4. 4

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    5. 5

      Ikea pahoittelee mokaansa – israelilaiskatalogi esittelee kotia ilman naisia ja tyttöjä

    6. 6

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    7. 7

      Näin korkojen nousu näkyisi asuntomarkkinoilla – iskisi ensin pieniin asuntoihin

    8. 8

      Kommentti: EK mullisti Suomen – ja antoi ”syötön Sdp:n lapaan”

    9. 9

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    5. 5

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    6. 6

      Asuntokaupan 10 vaaran merkkiä – näin vältät astumasta miinaan

    7. 7

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    8. 8

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää