Laajakaistan hintasota vaihtui vauhtikisaksi

Laajakaista valloitti suomalaiskodit odotettua nopemmin. Nyt markkinoilla yleistyvät kiinteähintaiset palvelupaketit, joihin kuuluu laajakaista, televisiolähetys ja nettipuhelu.


Laajakaistassa pahin hintakilpailu on rauhoittunut. Suomalaiset ovat hankkineet laajakaistayhteyksiä niin innokkaasti, ettei markkinoilla enää ole asiakkaita hurmattaviksi.

Tänä keväänä laajakaista ulottuu yli 1,5 miljoonaan suomalaiskotiin. Markkinat ovat kypsyneet Suomessa ennätyksellisen nopeasti. Vielä neljä vuotta sitten maassa oli viidesosa nykyisestä liittymämäärästä.
Operaattorit ovatkin jättäneet kaistan hintahehkutukset. Ne kilpailevat nopeuksilla ja koukuttavat asiakkaita uudenlaisilla palveluilla.

Operaattoreiden muotihokema on ollut pitkään triple play. Kun erilaiset viestit muuttuvat internet-kieltä ymmärtävään muotoon, samoissa verkoissa kulkevat data, liikkuva kuva ja puhe.

Operaattorit ovat tuoneet markkinoille pakettiratkaisuja, joissa on kiinteä kuukausihinta.

Teleoperaattoreista palvelupaketteja tarjoaa Elisa. Sen paketissa ovat laajakaistayhteys, nettipuhelut ja nettitelevisio.

TeliaSonera kannattaa Elisan tavoin yhden luukun periaatetta. Saman sopimuksen ja laajakaistayhteyden päässä ovat laajakaista, puhe ja televisio. Hinnoittelu on vielä auki.

– Voisi ajatella, että vaikka on kuukausihintaisia paketteja, lankapuhelut hinnoitellaan edelleen normaalisti, osastonjohtaja Olli-Pekka Takanen miettii.

Kaapelioperaattoreista kuukausihintaisia paketteja markkinoi Maxinetti. Sen kilpailija, SanomaWSOY-konserniin kuuluva Welho myy laajakaistaa, televisiolähetystä ja nettipuheluita vielä irrallisina palveluina.
Welhon myynti- ja markkinointijohtaja Jyri Ratia laskee kasvua olevan erityisesti maksullisissa televisiokanavissa.

Hän uskoo, että lähivuosina kolmannes kaapeliverkkotalouksista tilaa maksullisia televisiokanavia.
Nettipuheluissa Ratia ei näe vastaavaa kasvua.

– Nettipuhelut ovat merkittäviä vasta sitten, kun puhelut hyppäävät mobiilipuolelle. Kännyköihin pitäisi saada langattoman lähiverkon wlan-ominaisuus.

TeliaSonera uskoo laajakaistassa viihteen voimaan. Digitaalisesta kodista vastaava Takanen ennustaa, että liikkuvan kuvan välitys lisääntyy laajakaistassa televisiovastaanottimiin. Takanen uskoo myös, että videoiden vuokraus siirtyy kivijalkamyymälöistä laajakaistaverkkoihin.

Elisan johtaja Panu Lehti pitää seuraavana siirtona sitä, että laajakaistan piiriin tulee entistä enemmän kodin elektroniikkaa.

– Laajakaistan avulla hoituu esimerkiksi kesämökin valvonta tai asunnon lämmitys.

TeliaSonera pohtii parhaillaan, pitäisikö sen ryhtyä tarjoamaan kodeille asennus- ja ylläpitopalveluita.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    3. 3

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    4. 4

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    5. 5

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    6. 6

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    7. 7

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    8. 8

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    9. 9

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    10. 10

      Maailman arvokkain yhtiö saattaakin olla vasta kuudenneksi arvokkain

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    3. 3

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    4. 4

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    5. 5

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    6. 6

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    7. 7

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    8. 8

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    9. 9

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    10. 10

      Jarmon, 55, lähi-Siwa joutui lakkautuslistalle – ”Voi kehveli, tämä oli paras kauppa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää