Valikko

DDB Helsinki rykäisi kasvuun

Mainostoimisto DDB Helsingin myyntikate kasvoi viime vuonna lähes 30 prosenttia 2,1 miljoonaan euroon. Tänä vuonna toimisto on vahvistanut rivejään varatoimitusjohtajalla sekä seitsemällä uudella tekijällä.
Varatoimitusjohtajaksi nimitetty Miika Helenius aloitti Omnicom-konserniin kuuluvassa DDB:ssä noin vuosi sitten projektijohtajana ja johtoryhmän jäsenenä. Hänen vastuullaan on ollut McDonald’sin asiakkuus. Aiempaa kokemusta Heleniuksella on muun muassa Publicis Helsingistä ja Lowesta.
 
Tänä vuonna DDB Helsingin riveissä ovat aloittaneet SEK & Greystä siirtynyt copywriter Vesa Tujunen, Publicis Helsingistä siirtynyt yhteyspäällikkö Pia Eiro sekä junior copy Taro Korhonen.

Saman konsernin toimintaansa lopettamassa olevasta BBDO Helsingistä DDB:n palvelukseen ovat siirtyneet projektijohtaja Maija Kari, projektipäällikkö Melina Wigell sekä copywriterit Tiina Tähtinen ja Juuso Kalliala.

Uusi varatoimitusjohtaja lupaa rekrytoinneille jatkoa.

– Jotta pystymme vastaamaan monikanavamarkkinoinnin haasteisiin, tarvitsemme lisää hyvää, ammattitaitoista ja ennen kaikkea asiakkaan tarpeita ymmärtävää porukkaa, Helenius toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    4. 4

      Toimeentulotuki siirtyy Kelalle – hälveneekö häpeä?

    5. 5

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    6. 6

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    7. 7

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    8. 8

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    9. 9

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    10. 10

      Ekonomisti: EKP:n kaksijakoinen päätös viestii suunnan kääntymisestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    4. 4

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    7. 7

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    8. 8

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    9. 9

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    10. 10

      Sähköinen postilaatikko kerää kritiikkiä: ”Pitää olla mahdollisuus asioida miten parhaiten sopii”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää