Valikko

KRP: netti kirvoitti kertomaan rahanpesusta

Keskusrikospoliisin rahanpesun selvittelykeskukselle tehtiin viime vuonna lähes 10 000 ilmoitusta epäilyttävistä liiketoimista. Määrä kasvoi edellisestä vuodesta yli kuudella tuhannella ilmoituksella ja oli keskuksen toiminnan tähänastinen ennätys.
KRP:n mukaan ilmoitusmäärän kasvun syynä on selvittelykeskuksen alkuvuonna 2006 käyttöön ottama sähköinen ilmoituslomake, joka on helpottanut ilmoitusvelvollisten toimintaa ja lisännyt ilmoitusaktiivisuutta.

Esitutkintaan siirrettyjen ilmoitusten prosentuaalinen osuus oli edellisvuosien tasolla vajaassa kymmenessä prosentissa, vaikka kappalemäärä kaksinkertaistui.

Esitutkintaan siirretyistä vajaasta kahdeksastasadasta ilmoituksesta noin 56 prosenttia liittyi talousrikollisuuteen, kolmetoista prosenttia rahanpesuun ja seitsemän prosenttia huumerikollisuuteen.

Vuonna 2006 selvittelykeskuksen toiminnan kautta saatiin rikoshyötyä viranomaisten haltuun runsaat 1,3 miljoonaa euroa.

Välitön yhteys muihin keskuksiin

Rahanpesu on hyvin kansainvälistä toimintaa, mikä hankaloittaa sen selvittämistä. Viime vuonna tehdyistä ilmoituksista yli 60 prosentissa oli varoja siirretty yli Suomen rajojen, pääasiassa Suomesta ulkomaille. Eniten siirtoja tehtiin Viroon.

KRP:n mukaan rahanpesun kansainvälinen luonne edellyttää laajaa yhteistyötä ulkomaisten viranomaisten kanssa. Viime vuonna yhteistyö tiivistyi entisestään, kun Suomi liittyi niin sanottuun FIU.NET -järjestelmään, jonka kautta selvittelykeskus saa suoran, salatun ja välittömän yhteyden muiden EU-maiden rahanpesun selvittelykeskuksiin.

Vuoden 2007 aikana rahanpesun selvittelykeskuksen painopistealueina ovat järjestäytyneen rikollisuuden torjunta ja siihen liittyvä rahanpesu sekä analyysitoiminnan ja sähköisen ilmoitusjärjestelmän kehittäminen edelleen.

Rahanpesun selvittelykeskuksen vuosikertomus 2006 (pdf)

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    2. 2

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    3. 3

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    4. 4

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    5. 5

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    6. 6

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    7. 7

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    8. 8

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    9. 9

      Euromaat sopivat Kreikan velkahelpotusten toimeenpanosta

    10. 10

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    6. 6

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    7. 7

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    8. 8

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    9. 9

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    10. 10

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää