Valikko

Pomi kutistuu muttei kuihdu

- Täytyy toivoa, että kauppa käy sopivasti ja että saamme porukat pidettyä töissä, Pomi Finlandin toimitusjohtaja Jari Karsi sanoo kuluvan vuoden odotuksistaan.
Pomi Finland myy kotimaisen avainlipputunnuksen alla Pomi-tietokoneita - pöytäkoneita, kannettavia ja palvelimia. Yhtiön myymistä koneista valtaosa on pöytäkoneita, ja ne samoin kuin muutkin tietokoneet yhtiö kokoaa myyntikuntoon Oulun lähellä Kempeleessä.

Tuotevalikoimaa täydentävät lcd- ja plasmanäytöt sekä led-näyttöseinät.

- Kannettavien hinnat ovat 1 100 euroa ja siitä ylöspäin. Pöytäkoneet ovat näytön kanssa alkaen 700 euroa ja mieluusti niissäkin puhumme mieluusti aavistuksen toiselle tuhannelle menevistä summista, jotta päästään sellaisiin koneisiin, jotta niillä oikeasti voi tehdä kaikkea, Karsi kertoo.

Viime vuonna yritys möi Karsin mukaan 3 000-4000 tietokonetta. Pudotus 2000-luvun alkuvuosien 10 000-12 000:sta on aika huomattava.

Työllistää nyt kymmenkunta

Hulppeimmillaan viime vuosituhannen lopulla Pomin koneet työllistivät 86 henkeä. Myös muita firmoja, jotka valmistivat kotimaisia koneita, oli tuolloin useita.

- Ja merkkejä oli todella paljon, ihan oikeasti todella paljon, Karsi korostaa.

- Se oli 1998-99, siinä huippeilla, Karsi muistelee ja myöntää, että suurimman henkilökunnan määristä on tultu alas aika reilusti.

Kaksi vuotta sitten henkilökuntaa oli vielä noin kolmekymmentä. Nyt henkilökuntaa on kymmenkunta.

- Kun on vähän porukkaa, pitää jokaisen osata tehdä useampaa hommaa, Karsi kuvailee nykytilannetta.

- Tosin kymmenenkin on vielä aika paljon, Karsi loiventaa ja vertaa, että kuusitoista vuotta sitten hän aloitteli firmaa yksikseen.

Karsin mukaan osa ihmisistä on lähtenyt muihin hommiin ja joillekin on todettu, että valitettavasti tässä ei nyt hommia piisaa. Takaisin yhden hengen firmaksi Pomi ei hänen mukaansa palaa, mutta toiveita henkilökunnan kasvattamisesta ei juuri nyt ole.

- Viimeiset vuodet on nähty, mitä touhu näiden ulkomaisten merkkien kanssa on ja mitä kotimainen kysyntä on, joten on turha haihatella kuvitelmilla, että tässä galaksit räjähtää. Pyrimme menemään jalat maassa ja katsomme, mihin kulloisetkin toimenpiteet riittävät.

Hintaan tuijotus ajaa työn Suomesta

Kysymykseen, kuinka kauan tietokoneita kannattaa vielä koota Suomessa, Karsi antaa pitkän, polveilevan vastauksen. Hän on huolissaan suomalaisen työn arvostuksen vähenemisestä.

- Olen seurannut suomalaisten kuluttajien käyttäytymistä ja markkinavoimia. Sitä kovasti ihmetellään, kun joku nimeltä mainitsematon suuri teollisuusfirma lyö pillit pussiin ja toteaa, että Kiinassa tämä onkin halvempaa.

Karsin mukaan monikaan ei varmaan ole pysähtynyt miettimään, mistä tämä kaikki johtuu.

- Tässä voisimme jokainen äänestää omalla käyttäytymisellämme. Niin kauan kuin valtaosa kuluttajista on sitä mieltä, että kaiken pitää olla vain mahdollisimman halpaa, työt valitettavasti ajautuvat pois.

Pomi Finland toimittaa myös SAK:n jäsenmikrot. Viime vuonna niitä meni Karsin mukaan jonkin verran alle tuhat.

Laitemyynnin lisäksi Pomi vastaa laitteiden tuesta ja huollosta yrityksen kotipaikkakunnalla Kempeleessä. Koneet saavat vakiona kahden vuoden takuun.

- Logistiikasta vastaa Posti. Huoltotyöt ja tuen hoitaa sama teknisen porukka, joka hallitsee koneiden kokoonpanon ja ohjelmistoasiat, Karsi kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    3. 3

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    4. 4

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    5. 5

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    6. 6

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    7. 7

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    8. 8

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      ”Kreikka voi palata lainamarkkinoille vuonna 2018”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    4. 4

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    5. 5

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    6. 6

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    7. 7

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    8. 8

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    9. 9

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    10. 10

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää