Valikko

Kolumni: Perusturva kaipaa remonttia

Keskusta ajaa laajaa perusturvaremonttia, joka valmisteltaisiin tulevalla vaalikaudella. Voimaan se tulisi vaalivuonna 2011. Keskusta löisi minimituet yhteen niin, ettei vähäosaisten tarvitsisi luikkia luukulta toiselle anelemassa tukea asumiseen ja lääkkeisiin, kun perustoimeentulo ei riitä elämiseen.
Kun demareille sanoo sanan perusturva, puolue poistaa varmistimen aseestaan. Perusturva on kirosana, joka ensisijaisesti on uhka ansiosidonnaiselle sosiaaliturvalle, toissijaisesti sosiaalidemokraateille, tai toisinpäin.

Tietyssä mielessä demarinäkemyksen ymmärtää. Ansioturva on vakuutus, jota palkansaajat maksavat koko ajan veroluontoisina maksuina siltä varalta, että normaaliansainta vaarantuu tai joutuu katkolle. Sen lisäksi palkansaajat rahoittavat passiiviturvan. Minimitoimeentulo maksetaan yhteisistä verovaroista, valtion tai kunnan budjetista.

Työmies on turvansa ansainnut. Muut saavatkin anella.

Toisaalta nykytyösuhteet ovat katkonaisia, pätkittäisiä, sirpaleisia ja entistäkin epävarmempia. Edes työssäkäynti ei välttämättä takaa entisenlaista toimeentuloa sairaustapauksissa, äitiyslomalla tai eläkkeellä.

Paitsi työelämän muutokset myös inhimilliset syyt puoltavat perusturvaremonttia. Helsingin rautatieasema on talvipakkasilla täynnä kumisaappaissa lampsivia höpöttelijöitä, jotka ovat matkalla ei-minnekään. Heistä ei pidä kukaan huolta. Myös heillä pitäisi olla oikeus ruokaan ja suojaan.

On itsekästä ja järjestelmäkeskeistä jättää kaikista heikoimmassa asemassa olevat lähimmäiset oman onnensa nojaan. Työväenliikkeen omantunnon ei pitäisi sellaiseen taipua.

Köyhyyteen ei kuitenkaan pidä ketään tyrkkiä. Perusturvan rakenne ja taso on katsottava sellaiseksi, mitä hyvinvointivaltiolta voidaan edellyttää, mutta kaikille maksettavaan perustuloon ei pidä lähteä. Se maksaa liikaa. Se myös passivoi.

Jokainen meistä on joskus ollut nuori ja muistaa miten olemattomilla rahoilla sinniteltiin, kun opintolaina oli juhlittu alkusyksystä. Vähällä rahalla oppii tulemaan toimeen. Kädestä suuhun elämisestä voi tulla elämäntapa. Se ei hyödytä yhteisöä, ei myöskään yksilöä itseään.

Lähtökohtaisesti jokaisen pitää pitää huolta itsestään omalla työllä. Koska aina ja kaikille se ei ole mahdollista, sivistysvaltiossa on oltava riittävät turvaverkot kaikille, myös niille, jotka eivät koskaan pysty panemaan ropoakaan yhteiseen kassaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    4. 4

      Ferrari takoi uudet pohjat Milanossa

    5. 5

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    6. 6

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    7. 7

      Pankkiala: Asunnot eivät ole liian kalliita

    8. 8

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    9. 9

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    10. 10

      Bensankulutus: Vuosikausien kasvu voi tyssätä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    3. 3

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    4. 4

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    5. 5

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    6. 6

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    7. 7

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    8. 8

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    9. 9

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    10. 10

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää