Valikko

EK vaatii suomalaisen koulutuksen terästämistä

Elinkeinoelämän mielestä tarpeiden tulisi ohjata koulutuksen suuntaa ja sisältöä.
Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) mukaan tuottavuuden kasvu perustuu tulevaisuudessa kansainvälisen tason huippuosaamiseen ja jatkuviin uusiin innovaatioihin. Menestyäkseen Suomi tarvitsee uusia toimintamalleja.

Perjantaina työnantajien 100-vuotisjuhlassa Helsingin messukeskuksessa puhunut EK:n hallituksen puheenjohtaja Antti Herlin tähdentää, että Suomen menestyminen on megaluokan haaste koulutukselle, tutkimukselle sekä kansainväliselle tiede- ja teknologiayhteistyölle.

– Suomesta on tehtävä entistä houkuttelevampi sekä koti- että ulkomaisille asiantuntijoille, joille on kysyntää maailmalla. Tämä on yksi syy alentaa tuloverotuksen korkeita marginaaliveroasteita.

Herlin kannattaa lämpimästi ehdotusta pääkaupunkiseudun huippuyliopistosta. Hänen mielestään se on suorastaan välttämätön, sillä työelämässä tarvitaan laaja-alaista osaamista, halua oppia uutta sekä hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. Herlinin mukaan elinkeinoelämän ja yhteiskunnan tarpeiden tulisi entistä voimakkaammin ohjata koulutuksen suuntaa ja sisältöä.

Seminaarissa puhunut pääministeri Matti Vanhanen pitää koulutusjärjestelmän muutosta tulevan hallituskauden suurimpana tehtävänä. Hän kannattaa elinkeinoelämän ja valtion rahoittaman säätiöpohjaisen yliopistomallin viemistä eteenpäin.

Työpaikat, joissa työvoimakustannuksilla on suuri merkitys kilpailukyvylle ovat väistymässä. Tilalle syntyy Herlinin mukaan tutkimukseen ja tuotekehitykseen perustuvaa innovatiivista toimintaa.

Työnantajatoiminnan satavuotisjuhlissa Herlin muisti myös tänä vuonna sata vuotta täyttänyttä SAK:ta. Hänen mielestään työmarkkinapolitiikan jatkuvana haasteena on kyky sopeutua maailman nopeaan muutokseen.

– Menneinä vuosikymmeninä työmarkkinapolitiikka on ollut "työväen suojelua". Tänä päivänä globaalin kilpailun taloudessa parasta työväen suojelua ovat joustavuus, hyvien käytäntöjen levittäminen ja kyky reagoida nopeasti. Muutokseen ja uudistumiseen on pystyttävä silloinkin, kun minkäänlainen kriisi ei uhkaa.

Seminaarissa julkistettiin myös työnantajien 100-vuotispäivän juhlakirja Seuraavat sata vuotta - Aikamatka maailmaan ja Suomeen 1907-2107.

Sen ovat kirjoittaneet professori Pentti Vartia, toimitusjohtaja Pekka Ylä-Anttila ja tutkimusjohtaja Petri Rouvinen Etlatiedosta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    2. 2

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    5. 5

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    6. 6

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    7. 7

      Suomi altavastaajana – roaming-neuvotteluissa alkaa ratkaiseva vääntö

    8. 8

      Kristina Isolan toinenkin kuosi näyttää kopiolta

    9. 9

      Lukoil-johtaja: Venäjä päättää öljyleikkauksista ensi viikolla

    10. 10

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    6. 6

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    7. 7

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    8. 8

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Sato myi lähes 300 vuokra-asuntoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    10. 10

      Vastike vain 1 euron – tällaisessa taloyhtiössä se on mahdollista

    11. Näytä lisää