Valikko

Viinipullo voi kallistua jopa eurolla

Ensi vuonna alkoholipakkauksiin pakollisiksi tulevat terveysvaroitusmerkinnät nostavat juomien hintoja jopa tuntuvasti. Juomateollisuus ennakoi isoimpia vaikutuksia tuontituotteisiin ja erikoispakkauksiin.


Maahantuodun viinipullon tai erikoisoluen hinta voi nousta jopa eurolla. Vähemmällä päästään kotimaisissa tuotteissa, sillä niiden hinnannousu jäänee muutamaan kymmeneen senttiin, arvioi Panimoliiton toimitusjohtaja Timo Jaatinen.

Arvio poikkeaa selvästi hallituksen lakimuutoksen yhteydessä esittämästä. Hallitus arvioi tuotteiden hinnannousun jäävän joihinkin kymmeniin sentteihin.

– Tuontituotteet ovat ongelma, koska ulkomaiset tuottajat tuskin laittavat lisämerkintää vain suomalaisia kuluttajia varten. Pahimmillaan merkinnät lisätään käsityönä eli maahantuojien on ensin purettava pullot laatikoista, lisättävä tarrat ja pakattava pullot taas uudelleen, kuvailee Jaatinen.

Kotimaiset pullottamot taas varautuvat investointeihin, sillä muutos vaatii suunnittelutyötä ja jopa etikettilinjojen uudistamista. Isoimmassa juomatalossa Altiassa on laskettu, että pelkästään yhtiön omien pullotteiden merkitsemisestä tulee teknisiä kustannuksia 130 000 euroa.

Juoma-alan teollisuus ei usko, että merkinnöillä tulee olemaan minkäänlaista vaikutusta alkoholin kulutukseen.

– Merkinnöillä voi olla surullinen vaikutus suomalaiseen olut- ja viinikulttuuriin. Pelkään, että erikoisempien tuotteiden maahantuonti vähenee, joten suomalainen juomakulttuuri ei ainakaan monipuolistu, jatkaa Jaatinen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    5. 5

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    6. 6

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    7. 7

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    8. 8

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    9. 9

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    10. 10

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    4. 4

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    5. 5

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    6. 6

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    7. 7

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    8. 8

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    9. 9

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    10. 10

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää