Syyttömäksi todettu ei niele hovioikeuden kululeikkausta

Sataman entinen hallituksen jäsen Heikki Westerlund hakee korkeimmalta oikeudelta valituslupaa Helsingin hovioikeuden kulupäätökseen.
Hovioikeus määräsi syyttömäksi todetun Heikki Westerlundin maksamaan omasta pussistaan 150 000 euron edestä oikeudenkäyntikuluja.

Helsingin hovioikeus totesi käräjäoikeuden tavoin Heikki Westerlundin ja muut Sataman entiset hallituksen jäsenet syyttömiksi tiedottamisrikossyytteeseen. Hovioikeus päätti samalla, että Westerlundin 172 000 euron asianajajalaskusta valtio korvaa vain 22 000 euroa.

Hovioikeus leikkasi myös muiden syytettyjen asianajolaskuja, jotka valtio velvoitettiin maksamaan.

Westerlundin puolustusasianajaja Kai Kotiranta on ollut tyytymätön hovioikeuden ratkaisuun. Hovioikeus totesi perusteluissaan, että arvopaperimarkkinarikosjuttujen selvittely vaatii erityisosaamista ja että näiden juttujen keskittyminen muutamalle asianajotoimistolle näkyy tuntihinnassa.

Hovioikeus kuitenkin laski arvopaperimarkkinarikosjuttuja hoitavien asianajajien Kai Kotirannan ja Ari Kantorin tuntitaksan samalla tasolle kuin on tavallisissa rikosjutuissa. Hovioikeus myös katsoi, ettei jutun selvittelyyn tarvittu niin paljon aikaa kuin juristit esittivät.

Westerlund hakee korkeimmalta oikeudelta valituslupaa kulupäätökseen. Muut asianosaiset eivät ole hakeneet muutosta hovioikeuden päätökseen. Samoin syyttäjä tyytyy hovioikeuden päätökseen.

Asianajaja Kotiranta ei halua kommentoida valituslupahakemusta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    3. 3

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    4. 4

      Venäjä kiilasi saudien ohi öljyn pumppauksessa

    5. 5

      Kulta on kallistunut selvästi – sijoittajat pelkäävät osakkeiden olevan vaarallisen kalliita

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Valinnanvapautta alettiin kokeilla tänään Jyväskylässä – 174 vaihtoa ensimmäisen 8 tunnin aikana

    8. 8

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    9. 9

      Bild: Kreikka tarvinnee ”kaksinumeroisen miljardisumman”

    10. 10

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    6. 6

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    9. 9

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    10. 10

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää