Valikko

Digibokseille luvassa mini-ale

Kodinelektroniikkaliikkeet huutavat presidentiltä apua digisovitinmyyntiin.
Kodinelektroniikkaliikkeet toivovat viranomaisilta lisää pr-kampanjoita vauhdittamaan digisovitinkauppaa. Esimerkiksi Ylen television digiviikko kuukausi sitten pompautti selvästi digisovitinkauppaa.

– Helmikuun tv:n teemailta näkyi selkeänä myyntipiikkinä liikkeessämme. Illan jälkeen meille tuli ensimmäistä kertaa vanhempaa väkeä kyselemään digisovittimia, sanoo myymäläpäällikkö Jani Komppa Mustan Pörssin Helsingin Hakaniemen myymälästä.

Komppa toivoo lisää vastaavia kampanjoita.

– Ylen ilta oli hyvä päänavaus. Ehdottomasti lisää kampanjoita. H-hetken lähestyessä digiaikaa pitäisi rummuttaa kahta kauheammin.

Tampereen Tekniset-myymälän myymäläpäällikkö Tuomas Jokela kertoo, että Ylen digiviikko herätti ihmiset ajattelemaan. Hänen mielestään paras keino havahduttaa ihmiset on julkinen keskustelu.

– Silloin huomasi, että vanhemmat ihmiset olivat hereillä ja se näkyi heti meidän myynnissä.

Jokela kärjistää, että isomman tahon pitäisi kertoa suomalaisille, että digiaika alkaa.

– Presidentin tai pääministerin pitäisi sanoa, että analogiset lähetykset loppuvat.

Liikkeet aikovat itse vauhdittaa digisovittimien kauppaa pienillä hinnanalennuksilla. Enimmillään kampanjatarjoukset alentaisivat digisovittimien hintoja noin 20 eurolla.

– Digisovittimien hinnat voivat heitellä parilla kympillä, mutta en usko, että kukaan pystyy myymään digisovittimia älyttömän halvalla. Merkittävää hinnan muutosta ei tule ennen elokuuta, ennustaa myymäläpäällikkö Lauri Katas Onoffin kauppakeskus Sellon myymälästä Espoosta.

Mustan Pörssin Komppa uskoo, että kauppa- ja ketjukohtaiset tarjouskampanjat lisääntyvät hieman.

Alle 50:n ei päästä

– Sovittimen keskihinta on noin 100 euroa mallista riippuen. Perussovittimen edullisin tarjous on noin 50 euron hujakoilla. Siitä ei enää päästä alemmaksi.

Kodinelektroniikkamyyjät sanovat, että isoille alennusmyynneille ei ole tarvetta, koska sovittimet menevät kaupaksi nykyisilläkin hinnoilla. Katas sanoo, että sovitinmarkkinat ovat myyjän markkinat.

– Dramaattista hinnan alennusta ei tapahdu. Valmistajilla ei ole painetta lähteä alentamaan hintoja, koska heille on varmat kaupat tiedosssa, Mustan Pörssin Komppa vahvistaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    3. 3

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    4. 4

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    5. 5

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    10. 10

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    4. 4

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    5. 5

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    6. 6

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    7. 7

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    8. 8

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    9. 9

      Kommentti: Kansanedustajat, kauppa päättää valikoimansa itse

    10. 10

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää