Pelko ajaa Nokian väkeä ay-liikkeeseen

Nokian toimihenkilöt järjestäytyvät nyt salaa. Toimihenkilöunionin mukaan nokialaiset pelkäävät. Liitto kertoo saaneensa Nokiasta puolessa vuodessa 1 500 uutta jäsentä.
Ammattiliittojen mielestä salajärjestäytymisen syitä ovat pelko ja luottamusväen huono kohtelu.

– Ihmiset maksavat itse jäsenmaksunsa, koska eivät halua kertoa Nokialle, että ovat liittyneet ammattiliittoon. Nokia ei suhtaudu hirveän suopeasti järjestäytymiseen, sanoo Toimihenkilöunionin TU:n puheenjohtaja Antti Rinne.

YTN:n asiamiehen Pertti Porokarin mielestä Nokiassa on korostunut, että ylemmät toimihenkilöt maksavat itse jäsenmaksunsa. YTN on akavalaisten liittojen neuvotteluelin.

Hän perustelee ilmiötä esimerkiksi sillä, että Nokia suhtautuu nuivasti luottamusmiehiin. Porokarin mukaan salaa järjestäytyminen on kuitenkin vähenemään päin.

Ay-väen mukaan järjestäytyminen on ollut Nokiassa alhaista. Tilanne on kuitenkin nyt muuttumassa.

Porokarin mukaan ylempien toimihenkilöiden järjestäytymisaste oli muutama vuosi sitten noin 30 prosenttia, mutta nyt jo noin 70 prosenttia.

Rinne laskee, että Nokiassa on 20 000 toimihenkilöä, joista puolet on ylempiä toimihenkilöitä.

– Ammattiliittoihin järjestäytyneitä on noin 10 000. Loput kuuluvat yksityisten alojen työttömyyskassoihin, mutta eivät ammattiliittoihin, sanoo Rinne.

Rinteen mukaan TU on saanut pelkästään puolessa vuodessa Nokiasta 1 500 uutta jäsentä.

Hänen mielestään järjestäytyminen kiihtyy, koska yhtiön henkilöstöpolitiikka on huonoa ja koska Nokian sekä Siemensin verkkoyhtiön perustaminen uhkaa viedä työpaikkoja.

– Ihmiset ovat peloissaan, sanoo Rinne.

YTN:n mukaan Nokiassa järjestäytymisaste on kovassa kasvussa. Porokarin mukaan järjestäytymisessä on ollut piikki aina, kun Nokiassa on ollut vireillä yt-neuvottelut.

– Järjestäytymisaste nousi TES-kierroksella 2004–2005, kun saimme esimerkiksi ylityökorvaukset TESiin.

Nokian viestintäpäällikkö Päivi Tallqvist kiistää, että Nokia syrjisi järjestäytyneitä. Hänen mukaansa Nokia ei seuraa järjestäytymisastetta.

– Työntekijöiden järjestäytyminen ei kuulu työnantajalle, sanoo Tallqvist.

TU:n Rinteen mukaan Nokiassa on yli 10 000 toimihenkilöä on liian löysän TES-sopimuksen piirissä.

Hänen mielestään heille pitäisi rakentaa velvoittava työehtosopimus, jossa olisi tiukat säännöt esimerkiksi iltalisistä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    5. 5

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    6. 6

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    7. 7

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    8. 8

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    9. 9

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    10. 10

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    3. 3

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    4. 4

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    7. 7

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    8. 8

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    9. 9

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää