Keskustelupalstat mysteeri prosentille suomalaisista

Mediatoimisto MediaComin tekemän Blogi-tutkimuksen mukaan suomalaisista 56 prosenttia on ollut blogien kanssa jollain tasolla tekemisissä. Vain kuusi prosenttia ei ollut kuullutkaan blogeista.
Keskustelupalstat olivat vielä tutumpia suomalaisille. Lähes 90 prosenttia vastaajista oli lukenut palstoja tai kommentoinut niihin, ja vain prosentti ei tuntenut keskustelupalstoja lainkaan.

Tutkimuksen mukaan internetistä saadut vinkit ohjaavat kuluttajien ostokäyttäytymistä molempiin suuntiin. Kyselyyn vastanneista kuluttajista 38 prosenttia oli ostanut jonkun tuotteen blogeista tai keskustelupalstoilta lukemansa perusteella. Lisäksi yli puolet vastaajista oli lukemansa perusteella muuttanut käsitystään tuotteesta, palvelusta tai yrityksestä.

Blogeista ja nettipalstoilta saatava tieto voi vaikuttaa myös kielteisesti kuluttajiin. Kolmasosa vastaajista oli luopunut jonkin harkitsemansa tuotteen ostoaikeista luettuaan nettikäyttäjien kokemuksia.

- Blogien ja keskustelupalstojen vaikutus kuluttajiin on tiedostettu aiemminkin, mutta oli mielenkiintoista havaita niiden vaikuttavan niinkin paljon kuluttajien ostokäyttäytymiseen. Kuluttajan ääni näkyy jo nyt. Yritysten johdon ja tuotekehityksen kannattaa huomioida tämä kehityssuunta, toteaa markkinointijohtaja Tuomas Teinilä MediaComista.

Suomi24 selvästi suosituin

MediaComin tutkimuksessa selvitettiin myös suomalaisten suosituimpia blogeja ja keskustelupalstoja. Blogien käyttäminen hajaantuu voimakkaasti, eikä selviä yksittäisiä suosikkeja löydy. Suosituimpia luettavia ovat kavereiden ja ystävien blogit. Lisäksi esiin nousevat kansanedustajien ja poliitikkojen blogit.

Keskustelupalstoissa yksi nousee täysin yli muiden: neljäsosa suomalaisista vierailee eniten Suomi24-nimisellä keskustelusivustolla. Seuraavana tulevat iltapäivälehtien keskustelupalstat, mutta suosituimpana palstana niitä pitää vain kuusi prosenttia vastaajista.

Blogi-tutkimus tehtiin MediaCom Online Research -internet-tutkimuksena helmikuussa. Tutkimukseen osallistui 1050 vastaajaa iältään 15-54 vuotta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    2. 2

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    3. 3

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    4. 4

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    5. 5

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    6. 6

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    7. 7

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    8. 8

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    9. 9

      Maailman arvokkain yhtiö saattaakin olla vasta kuudenneksi arvokkain

    10. 10

      Markkinoiden Ranska-hermoilu helpotti hieman

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    3. 3

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    4. 4

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    5. 5

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    6. 6

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    7. 7

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    8. 8

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    9. 9

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    10. 10

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää