Valikko

TeliaSoneran ulkoistusriita voi laajentua lakkoiluksi

TeliaSoneralta ulkoistetut 51 toimihenkilöä marssivat tänään aamupäivällä ulos työpaikoiltaan Loimaalla Varsinais-Suomessa. Paikallinen kiista saattaa levitä laajemmaksikin lakoksi.
Työseisaus kestää ensi maanantaihin saakka. Lakkoa tukeva Toimihenkilöunioni kertoo laajentavansa työtaistelun tarvittaessa myös TeliaSoneran puolelle.

Ulosmarssineet on ulkoistettu TeliaSoneralta Manpowerin työntekijöiksi maaliskuun alussa. Manpower aloitti heti yt-neuvottelut Loimaan toimintojen siirtämiseksi Jyväskylään.

Yt-neuvotteluissa Manpower korosti, että se voi vielä harkita työpaikkojen säilyttämistä Loimaalla, pääluottamusmies Pia Karjalainen kertoo tiedotteessa.

Karjalaisen mukaan yhtiö on kuitenkin samalla palkannut Jyväskylään uutta väkeä. Jyväskylän henkilöstölle on myös annettu tunnukset, joilla hoidetaan Loimaan toimipaikan tehtäviä.

– On tullut tunne, että meitä vedetään nenästä. Siksi marssimme nyt ulos, Karjalainen toteaa.

Loimaan toimipiste vastaa osasta TeliaSoneran omistaman Tele Finlandin puhelinpalveluista. Yllättäen alkaneen lakon vuoksi Tele Finlandin asiakaspalvelussa oli torstaina katkoja.

– Kaikki Loimaan asiakaspalvelun puhelut saadaan torstain kuluessa ohjattua sellaisiin numeroihin, joissa vastataan, sanoi TeliaSoneran mobiiliasiakaspalvelusta vastaava johtaja Petri Lahtinen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    9. 9

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    10. 10

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    9. 9

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    10. 10

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää