Valimo pääsi enkelisijoittajan siiville

Tunnistepalveluja matkapuhelimiin kehittävä Valimo Wireless sai Risto Siilasmaasta tiistaina paitsi uuden hallitusjäsenen, myös suuromistajan. Siilasmaan tekemä sijoitus vastaa noin 20 prosentin osuutta Valimon pääomasta.
F-Securen perustaja tuo oman kokemuksensa Valimon toimintaan ja sanoo uskovansa, että yrityksen luoma teknologia tulee kuulumaan jokaisen suomalaisen elämään.

Digitaalinen allekirjoitus mahdollistaa matkapuhelimen käytön verkkopankissa, äänestäessä tai vaikka ostotilanteissa.

– Perusteknologia on vaatinut niin monen toimijan myötävaikutusta, että on kestänyt monta vuotta saada pallo liikkeelle. Operaattorit seuraavat kilpailijoitaan. Harva haluaa olla ensimmäinen, mutta kohta alkaa olla jo kiire mukaan, Siilasmaa muotoilee.

Siilasmaan mukaan muutkin operaattorit ovat lähteneet lumipallon lailla mukaan sen jälkeen, kun Valimo sai asiakkaikseen Telefonican kaltaisia suuroperaattoreita.

– Valimo johtaa kansainvälistä kilpailua operaattorisopimusten määrästä ja on uskottava valinta, jos vaihtoehtona on uusi yritys ja tuntematon teknologia. Menestys tuo menestystä.

Kasvuyhtiölle valittiin tiistaina myös uusi toimitusjohtaja Tapio Vailahti. Uran Gemaltossa luonut Vailahti valittiin pitkän tietoturva- ja tunnisteteknologiakokemuksensa ansiosta.

Sivuun astuva Will Cardwell jää Valimoon hallituksen jäseneksi ja aloittaa myös Conor Venture Partnerissa.

Valimon pääsovellus on nettipankkiin tunnistautuminen kännykän avulla. Cardwell ja Vailahti painottavat yrityksensä roolia pankkien phishing-huijausten ratkaisijana.

Cardwell kertoo, että kuluttajat lopettaisivat käyttämästä verkkopankkeja joutuessaan itse vahinkojen maksajiksi.

– Pankit ovat toistaiseksi maksaneet haitat, mutta phishing-ongelma on poistettava. Muuten verkkopankkikehitys uhkaa kääntyä takaisinpäin, tuumaa Cardwell.

Vailahti painottaa, että turvaratkaisut ovat haluttuja myös köyhän infrastruktuurin maissa Aasiassa ja Etelä-Amerikassa. Siilasmaan sijoitus on tarkoitus käyttää etenkin uusien toimistojen avaamiseen maailmalla.

– Tähän asti olemme tyydyttäneet saamaamme kysyntää. Nyt on tarkoitus myös tietoisesti laajentaa markkinoita, Vailahti sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    3. 3

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    4. 4

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    5. 5

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    6. 6

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    7. 7

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    8. 8

      Kolumbia tilasi kolikoita Suomesta

    9. 9

      Pörssin päälistalle pyrkivä Suomen Hoivatilat ampaisi

    10. 10

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    5. 5

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    6. 6

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    7. 7

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    8. 8

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    9. 9

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    10. 10

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää