Valikko

Rahoitusalalle nelivuotinen työehtosopimus

Rahoitusalan työmarkkinaosapuolet jatkavat nykyistä sopimustaan vuoteen 2011 saakka. STTK:lainen Ammattiliitto Suora, akavalainen YTN ja Finanssialan Keskusliitto pääsivät perjantaina sopimukseen alan uudesta nelivuotisesta työehtosopimuksesta ja palkkausjärjestelmästä.
Uuden palkkausjärjestelmän kehittämisestä sovittiin nykyisessä vuonna 2004 solmitussa työehtosopimuksessa. Osa palkankorotuksesta tulee työssä suoriutumisen perusteella, minkä lisäksi maksetaan yleiskorotukset.

Uutena elementtinä on palkkakeskustelumalli. Palkkakeskustelut käydään esimiehen ja toimihenkilön kesken. Liitot sopivat mallin pelisäännöistä ja mm. yhteisestä koulutuksesta.

Mallin toteutumista aiotaan seurata. Toukokuun lopussa 2011 päättyvä sopimus voidaan irtisanoa päättymään syyskuussa 2009.

Suoran puheenjohtaja Tarja Lankila perustelee uutta sopimusmallia sillä, että se on rakennettu "niistä odotuksista ja arkipäivän tarpeista, joiden ratkaisemista alalla on kauan kaivattu".

YTN:n varapuheenjohtaja Sture Fjäder sanoo sen lisäävän paikallista sopimista takaamalla samalla kilpailukykyisen ansiokehityksen kaikille henkilöstöryhmille.

Finanssialan Keskusliiton johtaja Jorma Kontion mukaan palkkausjärjestelmän käyttöönottoon perustuvalla pitkäaikaisella sopimuksella siirrytään moderniin palkkapolitiikkaan, jossa painopistettä siirretään yritystasolle.

Palkat nousevat kesäkuun alussa 3,6 prosentin yleiskorotuksena ja lokakuun alussa 1,0 prosentin ryhmä- ja konsernikohtaisesti ratkaistavana eränä.

Vuonna 2008 palkkoja korotetaan lokakuussa yleiskorotuksena 3,3 prosenttia ja palkkakeskustelun perusteella 1,55 prosenttia.

Vuosien 2009 ja 2010 korotusten tasosta sovitaan kesäkuussa 2009.

Sopimus koskee vajaata 30 000 toimihenkilöä, esimiestä ja asiantuntijaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    3. 3

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    6. 6

      EU-komissio: Facebook, Twitter ja Google karsivat vihapuhetta liian hitaasti

    7. 7

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    8. 8

      WSJ: IBM:n Romettystä tulee Trumpin neuvonantaja

    9. 9

      Barnier: Brexit-neuvotteluille aikaa vain 18 kuukautta

    10. 10

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    3. 3

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    4. 4

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    5. 5

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    6. 6

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    7. 7

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    8. 8

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    9. 9

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    10. 10

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää