Italialaiset avaavat Gazpromille oven Jukosin omaisuuteen

Italialaisten Eni- ja Enel-energiayhtiöiden yhteenliittymä voitti keskiviikkona Moskovassa pidetyn huutokaupan Jukosin konkurssipesästä.
Venäläinen Gazprom ilmoitti heti huutokaupan jälkeen, että sillä on vähintään 51 prosentin optio italialaisyhtiöiden hankkimaan omaisuuteen.

Gazpromin arvellaan sopineen ostosta italialaisten kanssa välttyäkseen öljy-yhtiö Jukosin omaisuuden myyntiin mahdollisesti liittyvistä oikeusvaateista.

Tällä kertaa myynnissä oli omaisuuspaketti, johon kuuluu muun muuassa 20 prosentin paketti Gazpromin tytäryhtiön Gazpromneften osakkeita sekä Jukosin kaasuntuotantoyhtiöt Urengoil ja Artikgaz.

Italialaisyhtiöiden yhteenliittymä Enineftegaz osti myynissä olleen omaisuuspaketin 151,5 miljardilla ruplalla eli noin 4,4 miljardilla eurolla.

Samoin kuin viime viikolla olleessa osakehuutokaupassa, jossa myytiin Jukosin hallussa ollut vajaan 10 prosentin paketti Venäjän valtiollisen öljy-yhtiön Rosneften osakkeita, kaupat syntyivät vain parin korotuksen jälkeen.

Tässä huutokaupassa tarjolla olleen omaisuuserän osti Rosnefteä edustava yhtiö. Huutokauppaan osallistui Rosneften edustajan lisäksi vain brittiläis-venäläisen BP TNK:n edustaja, joka luopui nopeasti taistelusta.

Nyt käydyssä huutokaupassa oli Enineftegazin lisäksi vielä vielä kaksi muuta osanottajaa, jotka edustivat Rosneftea ja venäläistä Novatek-kaasuyhtiötä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Bild: Kreikka tarvinnee ”kaksinumeroisen miljardisumman”

    3. 3

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    4. 4

      Kulta on kallistunut selvästi – sijoittajat pelkäävät osakkeiden olevan vaarallisen kalliita

    5. 5

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    6. 6

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    7. 7

      Ulla Nord lähti etsimään ”kadonneita” miehiä – kolkutteli heidän oviaan ja auttoi kädestä pitäen

    8. 8

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    9. 9

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    10. 10

      Omatoimisuuden kasvu näkyy – valitukset lentolipuista lisääntyivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    3. 3

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    6. 6

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    9. 9

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    10. 10

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    8. 8

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää