Valikko

Riisuttu mies myöhästyy pääsiäisestä

Ohjaaja Aku Louhimiehen hyllytetty elokuva Riisuttu mies tulee dvd:llä vuokraamoihin 11. huhtikuuta ja kauppoihin 13. huhtikuuta. Hengellisen aiheensa puolesta hyvin pääsiäiseen sopinut elokuva ei ehdi levitykseen vielä tulevana viikonloppuna, sillä sisäänmyynti ja markkinointi vievät aikaa.
Laitoimme sen ulos niin nopeasti kuin saimme. Se on myytävä uudestaan sisään kaikkiin paikkoihin, elokuvan oikeudet omistavan FS Filmin toimitusjohtaja Lasse Hyyti sanoo.

Hyyti odottaa dvd:lle puolessa vuodessa kymmenen tuhannen kappaleen myyntiä. Nyt elokuvaa on myyty sisään kauppoihin 7 000 kappaletta.

– Jos elokuva liikkuu hyvin ulos, toimitamme kauppoihin mahdollisimman nopeasti lisää.

Dvd-levyjä oli painettu ennen esityskieltoa 12 000 kappaletta. Yhtään niistä ei ollut ehditty tuhota.

Riisutun miehen tv-esitysoikeudet omistaa elokuvaa rahoittanut MTV3. Ohjelmajohtaja Jorma Sairasen mukaan se esitetään televisiossa aikaisintaan kahden vuoden kuluttua teatteriensi-illasta. Ensi-ilta oli syyskuussa. Riisutulle miehelle hän odottaa 600 000–800 000 katsojaa eli saman verran kuin muillekin kotimaisille elokuville.

Hovioikeus määräsi Riisutun miehen esityskieltoon tammikuun alussa. Hovioikeuteen päädyttiin ohjaaja Aku Louhimiehen ja käsikirjoittaja, pastori Veli-Pekka Hännisen erimielisyyksien vuoksi.
Esityskielto purkautui viime viikolla, kun Hänninen pääsi sopimukseen tuottajien kanssa elokuvan levittämisestä. Sopimus sallii filmin tv-esittämisen ja dvd-myynnin.

Teattereissa elokuva vedettiin pois helmikuun alussa, eikä sitä siellä enää nähdä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    6. 6

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    9. 9

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    10. 10

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    5. 5

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    8. 8

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    9. 9

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    10. 10

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    9. 9

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    10. 10

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    11. Näytä lisää