Valikko

Uusi gpl ei Microsoftia heilauta

Avoimen lähdekoodin käyttöä ohjaavan gpl-lisenssin uusin versio pyrkii jatkossa estämään Microsoftin ja Novellin viime vuonna solmiman sopimuksen kaltaiset yhteistyökuviot.
Novellin ja Microsoftin yhteistyöhön epäilevimmin suhtautuvat arvelevat yhteistyön Microsoftin kanssa asettavan koko avoimen koodin tulevaisuuden vaakalaudalle ja ennustavan patenttioikeudenkäyntejä.

Johtaja Kimmo Bergius Suomen Microsoftilta haluaa palauttaa keskustelun käytännön tasolle.

- Microsoftin ja Novellin sopimus on kahden yhtiön välinen sopimus, joka on tehty vanhan, nyt voimassa olevan gpl:n pohjalta, Bergius korostaa.

Hän ihmettelee, kuinka nyt voisi tulla uusi gpl-lisensointiehto, joka mitätöisi tämän sopimuksen.

Gpl-lisenssistä vastaava The Free Software Foundation (FSF) julkaisi gpl-lisenssiehtojen kolmannen keskusteluversion eli gpl v3:n maaliskuun lopussa. Internetin uutis- ja keskustelupalstoilla on ehditty jo visioida, että toteutuessaan uudet lisenssiehdot sulkisivat Microsoftin ja Novellin open source -yhteisön ulkopuolelle.

Microsoft haluaa jatkaa yhteistyötä Microsoftin Bergius ei osaa vielä tässä vaiheessa sanoa, jäävätkö Microsoft ja Novell open source -yhteisön ulkopuolelle, kun gpl v3 tulee voimaan.

- Jää nähtäväksi, mitä tapahtuu. Tavoitteemme on toisaalta jatkaa yhteistyötä Novellin kanssa ja toisaalta tehdä vastaavanlaisia yhteistyösopimuksia myös jatkossa, jos niille nähdään tarvetta.

Bergius kummastelee, että joku haluaisi vaikeuttaa sen ja Novellin välistä yhteistyötä.




- Nyt keskustelun kohteena olevaa lisenssiä ei ole vielä hyväksytty, vaan se on vasta keskustelun pohjaksi tehty luonnos, hän korostaa.

Bergiuksen mukaan Novellin ja Microsoftin sopimuksen tärkein tavoite on tukea asiakkaita, joiden käytössä on sekä Microsoftin Windows-tuotteita että Novellin Linux-tuotteita, ja varmistaa yhteentoimivuus näiden ympäristöjen välillä. Sopimuksessa on kolme osa-aluetta.

- Lupaamme puolin ja toisin, että emme haasta toisen osapuolen asiakkaita oikeuteen, vaikka tuotteissa käytetäänkin patentoitua teknologiaa. Toinen osa sopimusta on tekninen yhteistyö, joka varmistaa kahden yhtiön tuotteiden yhteentoimivuuden. Kolmas on, että Microsoft myy Novellin tarjoamia Suse Linuxin tukisopimuksia.

Red Hat odottaa kolmosversiota Toinen iso Linux-jakelija Novellin rinnalla eli Linux-yhtiö Red Hat aloitti toimintansa Suomessa viime vuoden lopulla.

Red Hatin Suomen myyntivastaava Petri Maanonen sanoo, että meneillään oleva gpl-lisenssiehtojen kehitystyö ei näy hänen asiakastapaamisissaan. Yhtiö keskittyy Suomessa nyt suuren kokoluokan avainasiakkaisiin.

- Kysymys lisensseistä ei ole kynnyskysymys, kun asiakas pohtii, tehdäänkö Red Hatin kanssa joitain asioita vai ei.

Maanonen tosin uskoo, että toteutuessaan uusi gpl-lisenssiversio vaikuttaa Red Hatin toimintaan vain positiivisesti.

Red Hatin toimitusjohtajan Matthew Szulikin mukaan FSF:n laatima keskusteluversio gpl v3 on paljon parempi kuin lisenssiehtojen edelliset versiot.

- Erityisesti patenttioikeuksien rikkomiseen liittyvät muutokset ovat parannus, Szulik sanoi uutissivusto News.comin mukaan heti uuden esiversion julkistamisen jälkeen maaliskuun lopussa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    4. 4

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    5. 5

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    6. 6

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    7. 7

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    8. 8

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    9. 9

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    10. 10

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    2. 2

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    3. 3

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    9. 9

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    10. 10

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    10. 10

      Vastike vain 1 euron – tällaisessa taloyhtiössä se on mahdollista

    11. Näytä lisää