Valikko

Ydinvoimalaivojen riskit epäilyttävät Venäjällä

Venäjä on alkanut rakentaa maailman ensimmäistä laivarungon kantamaa ydinvoimalaa.
The Timesin mukaan rakenteilla olevan Lomonosovin on määrä olla ensimmäinen seitsemästä vesitse liikuteltavasta ydinvoimalasta. Niillä on tarkoitus parantaa energian saatavuutta Venäjän syrjäisemmillä seuduilla ja mahdollisesti myös vientimarkkinoilla.

Lomonosov kantaa kahta 35 megawatin reaktoria, jotka riittävät täyttämään 200 000 asukkaan kaupungin sähkötarpeen. Laivavoimalan on määrä olla käyttökunnossa kolmen vuoden kuluttua.

Ympäristöjärjestöjä kelluvat ydinvoimalat huolestuttavat. Niiden mukaan alukset ovat alttiimpia sekä onnettomuuksille että terrori–iskuille kuin kuivalla maalla toimivat ydinlaitokset.

Sekä Venäjän merenkulku että ydinvoimalat ovat joutuneet onnettomuuksiin, joista pahin esimerkki on vuonna 1986 Tshernobylissä tapahtunut onnettomuus.

–  On kyseenalaista, kuinka hyvin Venäjän syrjäseuduilla kyetään torjumaan mahdollisten havereiden seurauksia, arvio norjalaisen ympäristöjärjestö Bellonan Venäjän asiantuntija Nils Boehmer The Timesille.

– Syrjäalueiden infrastruktuuri on usein varsin alkeellinen. Venäjän viranomaiset ovat myös tutkineet ydinkäyttöisten jäänmurtajien turvallisuuskysymyksiä, ja todenneet niiden olevan helposti kaapattavissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    9. 9

      Italian kansanäänestys painaa osakekursseja

    10. 10

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    11. Näytä lisää

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    9. 9

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää