McCann tähtää kolmen kärkeen

Vuosikausia kehnoa tulosta tehnyt mainostoimisto McCann Helsinki tähtää uuteen nousuun. Viime vuonna 3,3 miljoonan euron myyntikatteen tehnyt McCann oli suomalaisten mainostoimistojen joukossa sijalla 19. Se ei ketjun johdolle kelpaa.
– Me olemme lähes kaikkialla maailmassa kolmen kärjessä. 19. sijaa ei yksinkertaisesti voi hyväksyä, julistaa ketjun Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan alueen johtaja Rupert Howell.

Howellin mukaan McCannin strategia Suomessa on ollut pitkään sekava. Se on johtanut niin asiakas- kuin henkilöstömenetyksiinkin. Nyt suunnan on määrä kääntyä.

– Me haluamme olla kolmen suurimman toimiston joukossa kolmen vuoden kuluessa. Se edellyttää bisneksen huomattavaa kasvua.

Howell myöntää, että paperilla suunnitelma näyttää mielipuoliselta, vaikka samaan Interpublic-konserniin kuuluvan Lowen Suomen-toimintojen sulauttaminen osaksi McCann Helsinkiä vuodenvaihteessa nopeuttaakin prosessia mukavasti. Silti hän ei suostu edes kuvittelemaan, ettei nousu onnistu.

– Ei se ole mahdotonta. Meillä on tarkka suunnitelma, jonka olemme aikaisemmin toteuttaneet muissa maissa. Norjassa suunnitelma onnistui kolmessa, Portugalissa 2,5 vuodessa.

Yksinkertaistettuna suunnitelma tarkoittaa luovaan osaamiseen sekä vahvaan ja innostavaan johtamiseen investoimista ja ketjun suomien etujen hyödyntämistä.

– Tämä on simppeliä bisnestä. Menestykseen tarvitaan vain hyvät ihmiset ja hyvä strategia.

Strategian toteuttamisen avainhenkilö on McCann Helsingin toimitusjohtajaksi Satama Interactivesta vuosi sitten rekrytoitu Anni Ronkainen, jonka kynnettävänä on melkoinen työsarka.

– Haaste on iso, mutta ei mahdoton. Työn on puhuttava puolestaan, Ronkainen miettii.




Hän uskoo, että toimiston jälleenrakennusprojekti auttaa rekrytoinnissa.

– Hyviä ihmisiä ei ole koskaan helppo löytää, mutta me olemme uuden vaiheen alussa ja se houkuttelee.

– Tämä tilanne, saada olla mukana rakentamassa uutta, tarjoaa arvokasta kokemusta uralle, Howell lisää.

Rekrytoinnissa McCann panostaa ennen kaikkea nuoriin digitaitajiin. Howellin mukaan ketjun asiakkaat odottavat Suomesta nimenomaan digimarkkinoinnin osaamista.

Asiakaspuolella on edessä mittava inventaario.

– Meillä on erinomainen asiakasportfolio maailmanlaajuisesti. Nyt on tarkoitus käydä läpi kaikki ketjun kansainväliset asiakkaat ja katsoa, keitä ei vielä ole Suomessa.

McCannin kansainvälisiä asiakkaita ovat muun muassa Black & Decker, Intel, Coca-Cola, Pfizer, Microsoft, Mastercard, L’Oreal ja Unilever.

Suomessa asiakaskuntaan kuuluvat Microsoftin, L’Orealin ja Mastercardin ohella esimerkiksi Mobil Oil, Suomen Nestlé, Tradeka ja Viking Line.

Howell uskoo, että uutisia asiakasvoitoista on luvassa viimeistään sitten, kun ensimmäiset merkit kasvusta ovat nähtävissä.

– Kun yritys kasvaa, se myös kiinnostaa. Asiakkaat haluavat tehdä yhteistyötä menestyvän toimiston kanssa. On ihan väärin väittää, etteivät esimerkiksi mainoskilpailujen voitot kiinnostaisi asiakkaita.

Kaiken kaikkiaan aika on Howellin mielestä mainostoimistobisnekselle hyvä.

– Yhdelläkään yrityksellä ei ole enää varaa olla tylsä. Siksi asiakkaat tarvitsevat ideoita ja luovaa osaamista enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tästäkö kaikki lähti? Näin Bernerin esitys syntyi

    2. 2

      Norjalainen kaasunkuljettaja osui jättipottiin

    3. 3

      Suomalainen ostaa verkosta harvoin, eikä ihme: postikulut ovat huipussa

    4. 4

      Tiesitkö tämän henkivakuutuksista? Pian maksat verot pienistäkin korvauksista

    5. 5

      Berner: ”En voi antaa periksi”

    6. 6

      ”Venäläistä rulettia kuudella panoksella” – piensijoittajat haksahtivat zombiyhtiöön

    7. 7

      Tradenomien palkka 3533 e/kk – miehillä hurja ero naisiin

    8. 8

      Nokian ja Applen patenttikiista kauppakomissioon USA:ssa

    9. 9

      Professoreilta täystyrmäys hallitukselle: Kiky-sopimus heikentää Suomen taloutta

    10. 10

      Berner: B-suunnitelmaa ei ole

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professoreilta täystyrmäys hallitukselle: Kiky-sopimus heikentää Suomen taloutta

    2. 2

      Berner: ”En voi antaa periksi”

    3. 3

      Tradenomien palkka 3533 e/kk – miehillä hurja ero naisiin

    4. 4

      Tiesitkö tämän henkivakuutuksista? Pian maksat verot pienistäkin korvauksista

    5. 5

      Tästäkö kaikki lähti? Näin Bernerin esitys syntyi

    6. 6

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    7. 7

      TS: DNA:n suurin omistaja Finda yritetään vallata

    8. 8

      Berner Oy:n tuotteita uhattu boikotilla – syynä liikenneministeri

    9. 9

      Rinta-Jouppi: ”Huojentuneet tunnelmat koko alan puolesta”

    10. 10

      Parkkisakot vaihtelevat 20 eurosta 60:een – katso, paljonko kotikunnassasi rokotetaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    3. 3

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    4. 4

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    5. 5

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    6. 6

      Tarjan, 54, tutkinnosta alkoi nöyryyttävä työnhaku – ”Yhtäkään koulutusta vastaavaa työpaikkaa ei tarjottu”

    7. 7

      Yllättikö tammikuun palkkakuitti ikävästi? Tästä se johtuu

    8. 8

      Dokumentti: Älypuhelimet tuottavat kuolemaa

    9. 9

      Finnkino myydään Kiinaan

    10. 10

      Berner Oy:n tuotteita uhattu boikotilla – syynä liikenneministeri

    11. Näytä lisää