Mainonta lisääntyy ilmassa

Yhä useampi lentoyhtiö myy mainospaikkoja koneiden matkustamoihin. Mainoksia näkyy jo istuinten selkänojissa, niskatuissa ja tarjottimissa. Joidenkin yhtiöiden koneet on maalattu ulkoapäin yhdeksi suureksi mainokseksi.
Lentokoneiden matkustamoissa on yhä useampia potentiaalisia mainospaikkoja. SAS:in koneissa mainospaikkoja myydään istuinten niskatukiin, ikkunoihin ja taitettaviin pöytiin. Lentoyhtiö Blue1:lla on istuinten selkänojiin liimattavia tarroja.

– Meidän koneissamme mainokset matkustamossa ovat aika uusi juttu. Tässä on kyse paremmasta yhteistyöstä mainostajien kanssa ja myös heidän asiakkaiden palvelemisesta, perustelee Blue1:in viestintäjohtaja Tom Christides.

Mainosten ulkonäkö, sijoittelu ja värimaailma on yhä hyvin säänneltyä. Christidesin mukaan mietitään tarkkaan minkälainen mainos lentokoneeseen sopii.

– Yleisenä linjana on, että niiden tulisi liittyä jollain tavalla matkustamiseen. Esimerkiksi kännykkäoperaattoreiden mainoksia näkyy jonkin verran ja sehän liittyy sillä tavalla, että perillä voi jälleen saada yhteyden kotiväkeen.

Pitkän matkan lennoilla yleistyneissä selkänojanäytöissä Christides näkee paljon mahdollisuuksia, vaikkei niitä Blue1:n koneissa olekaan.

– Nehän olisivat mainio paikka mainostaa ja interaktiivisuuskin ruuduissa toisi uusia ulottuvuuksia mainoksille. Siinähän matkustaja voisi samalla tehdä ostoksiakin ja itse päättää onko ruutu päällä vai ei.

Finnairin asiakkuuskonsepteista ja markkinoinnista vastaava johtaja Paavo Virkkunen puolestaan on täysin eri mieltä. Koneiden selkänojanäytöistäkään ei mainoksia katsella.

– Mainokset eivät sovi meidän brändiimme tai konseptiimme lainkaan. Ainoat sallitut mainokset matkustamoissa löytyvät istuintaskussa olevasta lehdestä, Virkkunen summaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Kohu jäädytti palkkioiden nousun isoissa valtionyhtiöissä – ”Ihan poliittinen kysymys”

    3. 3

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    4. 4

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    5. 5

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    6. 6

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    7. 7

      Kokoomus haluaa uudistaa perhevapaita – ja poistaa poliitikkoja koskevan epäkohdan

    8. 8

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    9. 9

      Helle: Lentolakkoa sovitellaan koko ilta

    10. 10

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    5. 5

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    6. 6

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    7. 7

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    8. 8

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    9. 9

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    10. 10

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää