Intel jatkaa irtisanomisiaan

Intel ei aio lopettaa irtisanomisiaan, vaikka leikkasi viime vuonna työvoimastaan 11 000 henkilöä, kertoo pääjohtaja Paul Otellini. Tavoitteena on edelleen leikata kuluja ja samalla hakea kasvua muun muassa matkamikromarkkinoilta sekä uusilta alueilta, kuten ultramobiileista kannettavista ja internet-kulutuselektroniikasta.


Yhtiön ylin johto kertoi Intelin näkymistä New Yorkissa pidetyssä sijoittajatapahtumassa. Uusien irtisanomisten määrää ei kerrottu. 

Intelin pääjohtajan Paul Otellinin mukaan tavoitteena on leikata kustannuksista tänä vuonna kaksi miljardia dollaria ja ensi vuonna miljardi.

Uutissivusto InformationWeekin mukaan Otellini myös ennusti, että Intelin tuloksen kasvu nousee sekä tänä että ensi vuonna liikevaihdon kasvua suuremmaksi. 

Yhtiö uskoo suurimman kasvupotentiaalin piilevän matkamikroissa ja lanseeraakin uuden, Santa Rosa -koodinimeä kantavan Centrino-matkamikrosirun jo ensi viikolla. 

Intel on matkamikrojen toimitusten kasvun suhteen optimistisempi kuin esimerkiksi tutkimusyhtiö IDC: Intel uskoo kannettavien ohittavan pöytämikrojen toimituksen vuonna 2009, kun IDC uskoo niin tapahtuvan vasta kaksi vuotta myöhemmin. 

Muita tärkeitä Intelin panostuksen kohteita ovat nousevat markkinat, kuten Aasia ja Itä-Eurooppa, sekä internet-päätteet, ultramobiilit kannettavat ja internet-kulutuselektroniikka. Molemmille Intel toivoo hyötyä uudesta 45 nanometrin valmistusprosessista. 

Intel on kertonut 45 nanometrin valmistusprosessin lisäävän sirujen tehoa, pienentävän niiden kokoa ja alentavan valmistuskustannuksia sekä virrankulutusta. 

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    3. 3

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    4. 4

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    5. 5

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    6. 6

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    7. 7

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    8. 8

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    9. 9

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    10. 10

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    2. 2

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    3. 3

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    4. 4

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    5. 5

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    6. 6

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    7. 7

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    8. 8

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    9. 9

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää