Myrkkyvehnä vei hengen lemmikeiltä

Yhdysvalloissa kevään lemmikkikuolemien syyksi on paljastunut teollisuusmyrkkyä sisältävä kiinalainen vehnägluteeni, jota on käytetty eläinten ruuissa. Myös Suomessa on vedetty tuotteita pois markkinoilta.
Eurooppaan tuli maaliskuussa nopean hälytysjärjestelmän kautta tieto, jonka mukaan amerikkalaisvalmistajan eläinten ruuissa epäiltiin olevan myrkkyä. USA:ssa lemmikkejä oli sairastunut ja kuollut.

Myrkky on nyt saatu jäljitettyä. Suomen Elintarvikeviraston Eviran tiedotteen mukaan vaaran aiheuttajaksi on paljastunut kiinalainen vehnägluteeni, jota on lemmikkieläinten märkäruuissa.

Muun muassa Nutro ilmoittaa kotisivuillaan vetäneensä palatyyppisiä kissan märkätuotteita varmuuden vuoksi pois markkinoilta. Sen sijaan RoyalCaninin sivuilla varoitusta ei löydy, vaikka Evira on linkannut yhteyden myös sinne.

Kiinalaisesta vehnägluteenista löydetty myrkky on melamiini-nimistä teollisuuskemikaalia. USA:n elintarvike- ja lääketurvallisuudesta vastaava viranomainen FDA selvittää edelleen melamiinissa olevaa ainesosaa.

Suomalaisviranomaiset korostavat, että Suomen markkinoille vaarallisiksi ilmoitettuja ruokaeriä ei ole päässyt. Lisäksi maahantuoja on vetänyt varotoimena pois markkinoilta kaikki kyseiset vehnägluteenia sisältäneet märkätuotteet erästä riippumatta. Evira seuraa tilannetta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    2. 2

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    3. 3

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    4. 4

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    5. 5

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    6. 6

      Suomalaiset innostuivat avaruusaiheisesta tosi-tv:stä: miljoona euroa 43 minuutissa

    7. 7

      Kommentti: Perustuslaista viis – työnvälitystä yksityistetään nyt väkipakolla

    8. 8

      Näin Euroopassa tuhlataan ruokaa: 173 kg/hlö

    9. 9

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    10. 10

      Nokia ja Intel avaavat 5G-testilaboratorion Espooseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    2. 2

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    3. 3

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    4. 4

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    5. 5

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    6. 6

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    7. 7

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    8. 8

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    9. 9

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    10. 10

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    11. Näytä lisää