Valikko

Viisu-uutisointi romahti Britanniassa

Helsingissä järjestettävät euroviisut olivat keskiviikkoon mennessä näkyneet hyvin vaihtelevasti Euroopan isoissa maissa. Saksan mediassa ennakkojuttuja on ollut varsin laajasti, kun taas Lordi-hullussa Britanniassa viisuista on uutisoitu ennakkoon huomattavasti vähemmän kuin vuosi sitten.


Ranskassa viisut ovat jääneet täysin presidentinvaalien jalkoihin. Saksassa viisuisäntä on ollut kiitettävästi esillä. 

– Sellaisia juttuja olen nähnyt, joissa testataan helsinkiläisiä trendikapakoita ja on katsottu, mitä Helsingillä on tarjota, kertoo lehdistöneuvos Cita Högnabba Berliinin-suurlähetystöstä. 

Hänen mukaansa julkisuus on ollut hyvin myönteistä. Hän ei ole nähnyt juttuja, joissa olisi kummasteltu jotain tai päivitelty säätä. Suomi-kliseiltäkin on vältytty. Berliinin-suurlähetystö lähetti ennen viisuja kaikille saksalaisedelegaation jäsenille ja viisutoimittajille sähköpostia, jossa tarjottiin apua. Kaiken kaikkiaan posteja lähti yli 200:lle.

– Kyselyjä on tullut useita kymmeniä.

Högnabba arvioi, että suurin osa viisutoimittajista on sellaisia, jotka eivät ole aiemmin käyneet Suomessa.

Medianäkyvyys riippuu luonnollisesti siitä, miten innokkaasta viisukansasta on kyse. Saksan lisäksi viisut ovat iso juttu esimerkiksi Ruotsissa ja tälläkin kertaa varsinkin oma ehdokas, the Ark on saanut paljon medianäkyvyyttä. The Ark on keikkunut vedonlyöntitoimistoissa ennakkosuosikkina.

Britanniassa euroviisuista on kirjoitettu tänä vuonna huomattavasti vähemmän kuin vuosi sitten, kertoo lehdistöneuvos Veera Heinonen Suomen suurlähetystöstä Lontoosta.

Viimevuotiset viisut herättivät saarivaltiossa poikkeuksellisen paljon ennakkokiinnostusta ja syynä oli nimenomaan Lordi. Harvassa muussa maassa Lordi herätti yhtä paljon julkisuutta jo ennen voittoaan. Britannia oli myös yksi niistä maista, jotka antoivat Lordille täydet kaksitoista pistettä.

– Lordin eksentrisyys ja se, että Suomesta tulee tällaisia kummajaisia, sai aika paljon julkisuutta.

Jonkin verran ennakkojulkisuutta on silti Britanniassakin ollut ja Suomea on esitelty pilke silmäkulmassa. Esimerkiksi BBC:n suositussa Paul O’Grady -show’ssa esitettiin ”suomen kielen lyhyt oppimäärä”. Yleisradioyhtiö on tehnyt juttua myös suomalaisesta keittiöstä.

– Pienehköjä tunnelmointipaloja ja kolumneja on tehty Suomesta ja suomalaisuudesta. Itse euroviisuista on ollut vielä hirveän vähän juttuja, Heinonen summaa.

Britanniasta on Helsingin-viisuihin akkreditoitunut noin 90 median edustajaa, joista kaksi kolmesta on BBC:n väkeä.

Ulkoministeriöstä kerrotaan, että toistaiseksi ulkomaiden lehdistö on seurannut lähinnä omien maidensa ehdokkaita. Ruotsalaiset ovat esitelleet myös Helsinkiä suorastaan nostalgisessa hengessä ja kertoneet, miten mukavaa Helsinkiin on aina tulla.

Viisujen uskotaan näkyvän kunnolla mediassa vasta loppuviikolla. Tänään torstaina järjestetään kilpailun semifinaali ja lauantaina on vuorossa loppukilpailu.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    2. 2

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    3. 3

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    4. 4

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    5. 5

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    6. 6

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    7. 7

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    8. 8

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    9. 9

      Pankin vaihtaminen helpottuu: pankki ilmoittaa uudet tiedot puolestasi

    10. 10

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    4. 4

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    7. 7

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    8. 8

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    9. 9

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    10. 10

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää