Valikko

Cencorpin tappio pieneni alkuvuonna

Automaatioratkaisuja elektroniikka- ja puolijohdeteollisuudelle toimittavan Cencorpin tappio pieneni hieman tammi–maaliskuussa vuotta aiemmasta.
Ennakoitua vaikeampi markkinatilanne pudotti liikevaihdon 3,8 miljoonaan euroon 5,9 miljoonasta eurosta.

Konsernin tappio ennen veroja oli 1,3 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 1,4 miljoonaa euroa. Liiketappiota kertyi miljoona euroa. Osakekohtainen tappio painui viiteen senttiin.

Cencorpin omavaraisuusaste putosi 6,8 prosenttiin 22,8 prosentista. Yhtiön korolliset nettovelat olivat maaliskuun lopussa 14,1 miljoonaa euroa.

Tilintarkastajat huomauttivat rahoitustilanteen kireydestä yhtiön hallitukselle maaliskuussa. Emoyhtiön taseeseen sisältyy 4,2 miljoonaa euroa saamisia tappiollisilta tytäryhtiöiltä. Niiden takaisinmaksu riippuu tilintarkastajien mukaan kuitenkin tytäryhtiöiden tulevaisuuden tuloksentekokyvystä.

Cencorp ennakoi saavansa viivästyneen laserliiketoiminnan ensimmäiset kaupalliset sovellukset markkinoille vuoden toisella puoliskolla. Yhtiön mukaan toiminnan kehityksen kannalta keskeinen tekijä on, miten teknologiapartneri Corelase saa kehitettyä kuitulaserin tehokkaampia versioita.

Cencorpin mukaan tilauskanta on kehittynyt alkuvuonna myönteisesti. Yhtiö odottaakin koko vuoden liikevaihdon kasvavan ja liiketuloksen olevan positiivinen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    2. 2

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    3. 3

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    4. 4

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    5. 5

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    6. 6

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    7. 7

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    8. 8

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      ISTV:n Nobel-studio: Tällaiset juhlat Bengt Holmströmiä odottavat Tukholmassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    4. 4

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    5. 5

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    8. 8

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    9. 9

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    10. 10

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää