Valikko

Eduskuntajuhlien rahankäytön tutkinta jatkuu

Eduskunnassa alkanut selvittely 100-vuotisjuhlien rahankäytöstä ja pääsihteeri Seppo Tiitisen roolista jatkuu ainakin kesäkuulle. Puhemies Sauli Niinistön (kok.) mielestä nyt on syytä katsoa, haluaako myös eduskunnan valtiovarainvaliokunta käsitellä asiaa.
Näin ollen ratkaisematta jäi torstaina sekin, oliko Tiitinen neuvottelut eduskunnan juhlakonsertin järjestäneen Kansallisoopperan kanssa myös tilaisuuden kustannuksista, jolloin hän olisi saattanut olla asemansa vuoksi jäävi. Tiitinen oli samaan aikaan oopperan säätiön hallituksen puheenjohtaja.

Torstaina kokoontunut Niinistön johtama eduskunnan kansliatoimikunta sai Tiitiseltä uuden selvityksen, jossa hän edelleen kiistää neuvotelleensa oopperan kanssa mitään konsertin kustannuksiin liittyvistä asioista.

Juhlavuoden rahankäyttöä tutkineet eduskunnan tilintarkastajat päätyivät aiemmin omissa tutkimuksissaan siihen, että Tiitinen oli neuvotellut myös konsertin taloudellisesta puolesta. Kansliatoimikunnan saamassa tilintarkastajien muistiossa arvostellaan eduskunnan 100-vuotisjuhlien rahankäyttöä myös monilta muiltakin osin.

Eduskunnan valtiovarainvaliokunnalle tarjoutuu tilaisuus käsitellä juhlavuoden rahankäyttöä, kun se saa käsiteltäväkseen eduskunnan tilintarkastajien tarkastuskertomuksen viime vuodelta. Sitä ennen asiasta puhutaan täysistunnossa ensi tiistaina.

Eduskunnan 100-vuotisen historian juhlintaan oli varattu viime vuodelle 1,7 miljoonaa euroa. Kustannusten seuranta ontui, ja laskuja kertyi lopulta 2,3 miljoonan euron edestä.

Kansliatoimikunta lykkäsi torstaina omien johtopäätöstensä tekemisen. Asian keskeneräisyyden vuoksi Niinistö kieltäytyi ottamasta millään tavalla kantaa pääsihteeri Tiitisen kiisteltyyn rooliin juhlavuoden päätöksenteossa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    4. 4

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    5. 5

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    6. 6

      Italian pankkien osakkeet rymylaskussa

    7. 7

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    8. 8

      Omakotitaloissa hintahyppäys pk-seudulla

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    3. 3

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    4. 4

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    5. 5

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    6. 6

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    7. 7

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    8. 8

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    9. 9

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    10. 10

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    7. 7

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää