Puuliitto lähtee teollisuusliittojen fuusiohankkeeseen

Puu- ja erityisalojen liiton valtuusto lähtee perustettavaksi esitetyn uuden SAK:laisen suurliiton, Teknologian ammattilaisten unionin kehitystyöhön. Puuliiton valtuusto päätti asiasta torstaina.
Puuliiton valtuuston mukaan selvitysmies Lauri Lylyn (sd.) raportti liittofuusiosta on sisällöltään hyvä, perusteellinen ja seikkaperäinen. Puuliitto on ensimmäinen liitto, joka ottaa kantaa Lylyn esitykseen.

Puuliiton mukaan raportin johtopäätös ja esitysosa antavat hyvän pohjan työskentelylle uuden SAK:laisen teollisuusliiton perustamiseksi.

Valtuusto päätti valtuuttaa liiton hallituksen ja johdon jatkotyöhön heti liittojen hallintokäsittelyn jälkeen alkukesällä.

Selvitysmiehen raportti lähetetään järjestökäsittelyyn Puuliiton ammattiosastoihin ja piirijärjestöihin. Lisäksi jäsenistön keskuudessa toteutetaan neuvoa-antava internetkysely.

Järjestökierroksen ja jäsenkyselyn tulokset käsitellään Puuliiton valtuuston syyskokouksessa.

Uudesta unionista on kaavailtu 360 000 jäsenen organisaatiota, joka kattaisi 35 prosenttia SAK:n jäsenkunnasta ja teollisuuden keskeisimmät sopimusalat. Uuden organisaation on tarkoitus aloittaa toimintansa vuoden 2010 alussa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    4. 4

      Kelan omat työntekijät huolestuivat ruuhkista: ”Jälleen yksi varoittava esimerkki”

    5. 5

      Asumisunelmat karkaavat: ”Monet yksinäiset vanhukset ovat loukussa”

    6. 6

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    7. 7

      Miljoonahankkeen neuvonantaja paljastaa 5 vinkkiä menestykseen

    8. 8

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    9. 9

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    10. 10

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    7. 7

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    8. 8

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    9. 9

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    10. 10

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    10. 10

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    11. Näytä lisää