Valikko

EU ja Venäjä eivät vieläkään löydä sopua

EU ja Venäjä eivät todennäköisesti avaa vieläkään neuvotteluja uudesta yhteistyösopimuksesta perjantaina pidettävässä huippukokouksessa.
Puola ja Liettua vastustavat neuvottelujen avaamista kokouksessa, josta uhkaa tulla ilmapiiriltään viilein pitkään aikaan.

EU:n ulkoministerit joutuivat maanantain kokouksessaan myöntämään, ettei tilanne näytä lupaavalta. Puola ei hyväksy neuvotteluja, koska Venäjä estää yhä puolalaisen lihan tuonnin maahan. Liettualla on puolestaan ollut ongelmia Venäjältä tulevien öljyntoimitusten kanssa.

Neuvottelujen avaus vaatisi kaikkien EU-maiden hyväksynnän. Ne piti aloittaa alun perin jo viime syksynä Helsingissä pidetyssä huippukokouksessa.

Puheenjohtajamaa Saksan ulkoministeri Frank-Walter Steinmeier matkustaa vielä tiistaina Venäjälle viime hetken neuvonpitoon ulkoministeri Sergei Lavrovin kanssa.

Toiveena on, että kiistoja voitaisiin vielä ratkoa ennen varsinaista huippukokousta.

EU:n ja Venäjän huippukokouksen anti uhkaa muutenkin jäädä hyvin laihaksi. Osapuolten suhteita ovat viime aikoina painaneet monet ongelmat, viimeisimpänä Viron patsaskiista.

Steinmeierin mukaan yksikään EU-maa ei kuitenkaan vaatinut maanantaina kokouksen peruuttamista.

– Siitä tulee vaikea kokous, mutta se pidetään, Steinmeier sanoi.

– Juuri vaikeina aikoina on tärkeää keskustella asioista.

Myös ulkoministeri Ilkka Kanerva (kok.) myönsi, että EU:n ja Venäjän suhteet ovat heikommassa tilassa kuin pitkään aikaan.

– Tänä päivänä ne kangertelevat, se on totta, Kanerva myönsi.

Liha- ja patsaskiistan ohella Euroopan ja Venäjän välejä on hiertänyt muun muassa Yhdysvaltain suunnitelma sijoittaa ohjuspuolustuksensa osia Tshekkiin ja Puolaan. EU ja Venäjä ovat myös eri linjoilla Kosovon itsenäistymisestä, jota Venäjä vastustaa.

Ulkoministerien kokous paljasti myös sen, että EU-mailla on edelleen suuria sisäisiä vaikeuksia suhtautua Venäjään yhtenäisesti.

Esimerkiksi Saksa ja Suomi painottavat käytännön yhteistyötä Venäjän kanssa ajankohtaisista vaikeuksista huolimatta. Varsinkin Puola peräsi kuitenkin tiukempaa linjaa.

Jäsenmaat keskustelivat lyhyesti myös Viron patsaskiistasta. Kanervan mukaan Viro esiintyi asiassa maltillisesti.

Viro halusi EU:n kiinnittävän huomiota Moskovan-lähetystönsä saartoon ja valtion internetsivuille tehtyihin hyökkäyksiin.

Saksa ei ollut vielä saanut valmiiksi EU:n vastausta kirjeeseen, joka Lavrov lähetti taannoin EU-maille. Sitä odotetaan lähipäivinä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    5. 5

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    9. 9

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    10. 10

      Hurja osakeralli sulki trollien suut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    9. 9

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    10. 10

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää