Valikko

Vaateketju Pierre Cavallo ajautui konkurssiin

Kotimainen vaateketju Pierre Cavallo ajaa rapautuneen yritystoimintansa alas. Takana on kaksi tappiollista tuloskautta, joiden saattelemana perheyritys hakeutui maanantaina vapaaehtoiseen konkurssiin.


– Ei haluttu enää jatkaa. Olosuhteet tietysti vaikuttivat, mutta peiliinkin täytyy katsoa, sanoo hallituksen puheenjohtaja ja omistajaperhettä edustava Eija Nyman.

Ketjun markkinoinnista ja mallistoista aiemmin vastannut Nyman myöntää johdon tekemät virheet. Niihin kuuluu laajentuminen uusiin kauppakeskuksiin.

– Myynti ei vain lähtenyt vetämään.

Laajentuminen söi turhan paljon Pierre Cavallon resursseja, kertoo myös toimitusjohtaja Eva Kohonen. Kansainvälistynyt ja ketjuuntunut kilpailu pahensivat ongelmiin ajautuneen ketjun tappioita entisestään.

– Ei pystytty uusiutumaan ja vastaamaan kilpailuun, Nyman myöntää.

Todelliset vaikeudet alkoivat EU:n kaksi vuotta sitten asettamista neulekiintiöistä, jotka tulivat suomalaisketjulle yllätyksenä.

Eurooppalaista vaateteollisuutta suojaavat kiintiöt kirpaisivat Pierre Cavalloa erityisen paljon, sillä yritys tuo kaikki neuleensa Kaukoidästä.

Ketju ylitti vastasäädetyt tuontikiintiönsä jo syksyn neulesesongin alkaessa. Varsinainen alamäki alkoi sen jälkeen, kun maksettavaksi lankesi 600 000 euron jälkitullimaksu kiintiöiden ylittymisestä.

Tervehdyttämistoimenpiteet käynnistyivät vuoden 2006 alussa. Ne eivät kuitenkaan ehtineet vaikuttaa riittävän nopeasti.

Konkurssipesää hoitava asianajaja Kirsi Eksymä kertoo, että yrityksen omaisuus on tarkoitus realisoida nyt mahdollisimman nopeasti.

Pierre Cavallon kohtalo tuo mieleen vaateyrittäjä Anne Linnonmaan alkuvuoden koettelemukset. Linnonmaan vaateketju tippui luottoriskiltään C-luokkaan helmikuussa ja ajautui sen jälkeen saneeraukseen. Luotto-ongelmansa yrittäjä kytki ripeän kasvun edellyttämiin investointeihin.

– Tilanne koskee suomalaista tekstiilituotantoa ja kauppaa laajemmaltikin. Koko muotikaupan rakenne on muuttunut viimeisen kymmenen vuoden aikana, Kohonen sanoo.

Tuotemerkkinä Pierre Cavallon kohtalo pysyy toistaiseksi avoimena.

Eksymä kertoo saaneensa jo yhteydenottoja kiinnostuneilta tahoilta. Neuvottelut ovat kuitenkin niin alustavassa vaiheessa, ettei pesänhoitaja suostu kertomaan niistä tarkemmin.

– Toimimme hyvin nopeasti, sillä työntekijöiden irtisanomisaika on neljätoista päivää. Loppuviikosta olemme jo paljon viisaampia.

Nyman kertoo olevansa itse kiinnostunut ostamaan Pierre Cavallon brändin ja tukkutoiminnan sekä yrityksen muita terveitä osia. Toiveissa on, että keskustelut konkurssipesän hoitajan kanssa hoituisivat kesän loppuun mennessä.

– Brändihän on hyvä.

Nyman suunnittelee liittävänsä konkurssiketjun osia vastaperustamaansa Kotirouva-tukkumyymälään, joka maahantuo sisustustuotteita Intiasta.

– Pienen kotimaisen yrityksen rahakirstu ei ole pohjaton. Jokainen päivä on tuomiopäivä, ja nyt niitä oli monta peräkkäin, Nyman summaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    6. 6

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    7. 7

      Pankin vaihtaminen helpottuu: pankki ilmoittaa uudet tiedot puolestasi

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      Toimeentulotuki siirtyy Kelalle – hälveneekö häpeä?

    10. 10

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    4. 4

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    5. 5

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    6. 6

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    7. 7

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    8. 8

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    9. 9

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    10. 10

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää